Pari kertaa kuussa tarkkasilmäinen jumalanpalveluksessa kävijä saattaa bongata Raili Tervosen sekä Antti Rämön lukemassa Raamatun tekstiä tai jakamassa ehtoollisviiniä. Molemmat nimittäintoimivat vapaaehtoisina jumalanpalvelusavustajina. Kaikkiaan tällaisia avustajia on parikymmentä – väkeä tarvitaan, sillä Tuomiokirkossa on viikossa neljä jumalanpalvelusta.
Muitakin hommia vapaaehtoisille löytyy: jos on vaikka ristikulkue, voi olla kantamassa ristiä tai kynttilöitä. Vapaaehtoinen voi myös olla toivottamassa ihmisiä tervetulleeksi kirkkoon ja jakamassa virsikirjoja tai keräämässä kolehtia.
Tervosen vapaaehtoisura alkoi tervetulotoivotushommissa kirkon oven avaajana.
– Ajattelin, että sepä onkin komea homma, Tuomiokirkon oven avaajan toimi! Mutta eihän siitä oikein tullut mitään, kun herrasmiehet eivät halunneet, että nainen avasi heille oven. Siitä se kuitenkin viitisen vuotta sitten lähti. Ehtoollisavustajaksi minulla oli sen sijaan aika korkea kynnys lähteä, sillä se tuntui jotenkin kovin papilliselta. Mutta se on tärkeä työ: Siinä on sekunti, kaksi, kun katsotaan toista silmiin ennen kuin annetaan viini. Se voi olla monelle ainoa kerta sinä päivänä kun joku pysähtyy ja oikein katsoo silmiin. Lyhyt kohtaaminen on tärkeä molemmille osapuolille.
Antti Rämö puolestaan löysi seurakunnan pari vuotta sitten ja sitä kautta hakeutui vapaaehtoiseksi.
– Näin kuinka monipuolisia tehtäviä oli tarjolla ja halusin heti mukaan. Saimme tähän myös hyvän koulutuksen: ehtoollinen on kuitenkin pyhä. On hienoa saada olla mukana ja nähdä kuinka tärkeä asia se on, ehtoollisleivän ja viinin tarve, yhteyden kaipuu. Saa itsekin hyvän mielen, kun saa olla mukana sellaisessa.
Entä voiko ehtoollisavustaja mokata?
– Ei voi, niin meille ainakin sanottiin. Jos joku menisikin pieleen, niin pitää olla vain sen näköinen että näinhän tämän kuului mennäkin! Tervonen sanoo.
– Vaaratilanne on kerran syntynyt lähinnä siitä, että oli liian pitkä alba ja piti olla tarkkana, ettei kompastu siihen portaissa, Rämö lisää.