Kauan sitten muuan naiset olivat menossa ystävänsä haudalle tuomisten kera. Tuominen oli öljypullo, jolla vainaja oli tarkoitus voidella. Liikkeellä oltiin aamuvarhaisella ja valmistautuminen oli jäänyt vähäiseksi. Vasta matkalla naisille tuli mieleen alkaa murehtia haudan suulla olevaa raskasta kiveä – kuinka me saamme vieritettyä raskaan kiven syrjään ja takaisin paikalleen?
Naisille Jeesuksen haudalla kävi hyvin. Kivi oli jo vieritetty eikä ruumistakaan ollut voideltavaksi.
Myös meille, jotka murehdimme omien tuomistemme vähäpätöisyyttä, käy hyvin. Jeesuksen haudalle ei tulla lahjojen kanssa. Päinvastoin. Tyhjän haudan juhlaan valmistaudutaan kristikunnassa paastoten. Paasto on ehkä ollut kuin täynnä oleva matkalaukku, josta matkan varrelle on purettu tavaraa. Laukku on tyhjentynyt, matkanteko on keventynyt ja perille päästessä ei laukussa ole kuin kaikkein olennaisin. Tuliaisten sijaan laukussa on taas tilaa.
Teologisessa tiedekunnassa parikymmentä vuotta sitten professori yritti meille tuoreille ylioppilaille opettaa paastoamisen hengellistä merkitystä. Jos paastoa ei tullut aloitettua laskiaisena eikä hiljaisen viikon alussa, niin viimeistään lankalauantain iltana pitäisi aloittaa. Pääsiäisyön messuun pitäisi tulla sen verran nälkäisenä, että ehtoollisleipä ja -viini tuntuvat täyttävän fyysisen nälän. Silloin Kristus täyttää myös hengellisen nälän.
Sillä paras pääsiäislahja ei ole se, mitä me voimme antaa Jumalalle, vaan mitä Jumala antaa meille.