Turun kauppatorin kupeessa sisällä Pyhän Aleksandran kirkossa kaikuu rattoisa teologinen ajatustenvaihto.
Turun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Ioannis Lampropoulos ja Turun Martinseurakunnan seurakuntapastori Jukka Hildén, hyvät ystävykset, käyvät pyynnöstä vilkasta keskustelua pääsiäisen merkityksestä ja sanomasta.
Pääsiäinen on sekä ortodokseille että luterilaisille kirkkovuoden tärkein juhla. Mitä yhteistä ja mitä erilaista on siinä, miten ortodoksit ja luterilaiset pääsiäisen viettävät, kokevat ja sanoittavat?
Kun kalenteriaan selaava maallistunut kansalainen puhuu pääsiäisviikosta, hän tarkoittaa aina palmusunnuntaista alkavaa työviikkoa, joka on kiirastorstain ja pitkäperjantain ansiosta tynkä. Kirkkovuoden osana oleva oikea pääsiäisviikko lasketaan kuitenkin alkavaksi vasta pääsiäissunnuntaista. Pääsiäisaika taasen kestää siitä seuraavat 50 päivää aina helluntaihin asti sekä ortodoksisessa että luterilaisessa kirkossa.
Hildén kertoo Lampropoulokselle, että luterilaisille pääsiäistä edeltävä viikko on nimeltään piinaviikko tai vielä yleisemmin hiljainen viikko, jolloin hiljennytään ja syvennytään Kristuksen kärsimystiehen. Ortodokseilla on viikolle eri nimi.
‒ Ortodokseille se on nimeltään suuri viikko. Suuri maanantai, suuri tiistai, suuri keskiviikko ja niin edelleen. Se on meille suuri viikko, koska sillä viikolla tapahtui joka päivä niin paljon todella merkittäviä asioita, Lampropoulos selittää.
Krusifiksit ovat tyypillisiä niin ortodoksisille kuin luterilaisillekin kirkoille.
Hildén toteaa, että luterilaisen näkökulmasta ortodoksisella kirkolla on omat erilaisuutensa.
Se on selvä, koska luterilaisuuden juuret ovat roomalaiskatolisuudessa. Hildénin mukaan luterilaisen kirkon messun kulku on hyvin pitkälti samanlainen kuin roomalaiskatolisen kirkon.
‒ Martti Lutherhan oli elämänsä loppuun asti katolinen. Hän oli vain protestoija, Hildén muistuttaa.
Hildén kertoo Lampropoulokselle, että Luther oli itse asiassa varsin kiinnostunut ortodoksisesta kirkosta, koska hänestä katolinen kirkko oli joiltain toimintatavoiltaan erkaantunut kauemmaksi alkukirkon käytännöstä kuin ortodoksinen kirkko.
‒ Roomalaiskatolinen kirkko harjoitti anekauppaa, ortodoksinen kirkko ei. Kyse oli teologisista eroista, joita Lutherilla oli myös muiden protestanttien kanssa. Häntä radikaalimmat protestantit olivat poistamassa patsaat kirkosta, mutta Luther oli ollut sitä mieltä, että kyllä patsailla voi olla käyttöä kirkossa. Roomalaiskatolisissa kirkoissa on edelleen pyhimyspatsaita ja ortodoksisissa kirkoissa on ikoneita, Hildén toteaa.
Ortodoksisessa kirkossa ja roomalaiskatolisessa kirkossa suhtaudutaan perinteisiin erittäin suojelevasti, koska ne ovat vanhoja kirkkoja. Luterilaiset ovat ottaneet esimerkiksi pääsiäisenviettoonsa paljon vaikutteita ortodoksiselta kirkolta, mutta kulttuurilainailu on ollut täysin yksisuuntaista.
‒ Minä en tiedä, että ortodoksit olisivat lainanneet luterilaisilta pääsiäisenviettoonsa mitään, Lampropoulos toteaa.
‒ Ortodoksit ovat pitäneet traditiostaan luterilaisia kovemmin kiinni, koska he ovat katsoneet itsensä perinteenkantajiksi aivan alkukirkon ajoista asti, Hildén sanoo.
Keskustelu etenee tuttavallisessa hengessä, koska Ioannis Lampropoulos ja Jukka Hildén ovat tunteneet toisensa jo pitkälle toistakymmentä vuotta.
Lampropoulos on kreikkalainen, joka on asunut Suomessa jo 22 vuotta. Hänellä on suomalaisen puolisonsa Riikan kanssa kolme lasta.
Lampropoulos kertoo, että hänen piti tulla Suomeen vaihto-oppilaaksi yhdeksäksi kuukaudeksi, mutta tutustuminen tulevaan vaimoon muutti suunnitelmat.
‒ Riikka määräsi, että jäät tänne, Lampropoulos vitsailee.
‒ Jumala on aina jollain tavalla johdattanut minua. Professorini kehotuksesta tulin Suomeen, maahan, jota en lainkaan tuntenut. Olin Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra 13 vuotta, kunnes se liitettiin Joensuun ortodoksiseen seurakuntaan kappeliseurakuntana. Senkin jälkeen vielä jatkoin Ilomantsissa, mutta nyt olimme osa isompaa yksikköä, Lampropoulos kertoo henkilöhistoriastaan.
Ystävyys ja yhteistyö Martinseurakunnassa työskentelevän Hildénin kanssa juontaa juurensa Lampropouloksen työhistoriaan Ilomantsin seurakunnassa.
Martinseurakunta ja Ilomantsin ortodoksinen seurakunta ovat olleet ystävyysseurakuntia jo 1970-luvun puolivälistä lähtien.
‒ Se on aivan ainutlaatuista Suomessa luterilaisen ja ortodoksisen seurakunnan välillä, Lampropoulos kehuu.
On syntynyt jo pitkään jatkunut traditio, jossa Turusta on tehty joka vuosi heinäkuussa ryhmävierailu Ilomantsiin Iljan praasniekkaan. Sitä vietetään paikallisten ortodoksien suojeluspyhän, profeetta Elian juhlapäivänä.
‒ Turkulaisille nämä tutustumismatkat ovat olleet esittely ortodoksiaan. Ne ovat olleet tutustumismatkoja hengellisesti ja ihan fyysisestikin, sillä monet turkulaiset eivät koskaan muutoin käy Itä-Suomessa, Hildén sanoo.
Hildén kertoo, että Iljan praasniekassa on vieraillut turkulaisia parhaimpina vuosina satakunta henkeä eli pari bussilastillista, mutta koronapandemian jälkeen läheskään samanlaisiin lukuihin ei ole enää päästy. Sekä Hildén että Lampropoulos pitäisivät erittäin tärkeänä, että ystävyysseurakuntasuhteen ei anneta hiipua.
‒ Sanotaan, että jos jokin on järjestetty kolme kertaa, niin on jo syntynyt perinne. Mitä se sitten on, jos se on jatkunut jo 50 vuotta? Silloin toiminnan jatkaminen on molemmille jo velvollisuus, Lampropoulos toteaa.
‒ Ihmiset Turussa voivat kysyä omalta seurakunnaltaan, milloin Ilomantsissa on Iljan praasniekka ja onko sinne mahdollista päästä. Ilomantsilaiset ottavat kyllä varmasti turkulaiset vastaan, Lampropoulos jatkaa.
Vastavuoroisesti Lampropoulos on kyläillyt ahkerasti Turussa Martinseurakunnassa.
‒ Olin osallistunut Turussa ennen tänne muuttoani useammin Martinseurakunnan luterilaisiin messuihin kuin Turun ortodoksisen seurakunnan liturgiaan, Lampropoulos yllättää.
‒ Ajatella! Hildén henkäisee.
‒ Se johtuu siitä, että olen Turun vierailuillani tullut tänne aina nimenomaan tapaamaan ystäviäni Martinseurakunnassa, Lampropoulos toteaa.
Vuosi sitten huhtikuussa Lampropoulos muutti kokonaan Turkuun, kun hänet valittiin Turun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherraksi. Hän kertoo viihtyneensä Turussa mainiosti.
Turun ortodoksinen seurakunta on osa Suomen ortodoksista kirkkoa. Näinä aikoina voi olla syytä korostaa, että Suomen ortodoksinen kirkko ei ole Moskovan patriarkaatin alaisuudessa vaan se on Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin autonominen osa.
‒ Turun ortodoksinen seurakunta käsittää Varsinais-Suomen, Ahvenanmaan ja osan Satakuntaa. Seurakunnassamme on 3200 jäsentä. Seurakuntamme on hyvin monikulttuurinen. Seurakunnan jäsenistä 40 prosenttia puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea.
‒ Kaikki ihmiset ovat tervetulleita käymään kirkossamme, Lampropoulos toivottaa.
Kirkkoherra Lampropoulos toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan Turun kauppatorin varrella sijaitsevaan Pyhän Aleksandran kirkkoon.
Pääsiäisen aika, kirkkovuoden kliimaksi, voisi olla erityisen hyvä hetki käydä tutustumassa Pyhän Aleksandran kirkossa ortodoksiseen jumalanpalvelukseen.
Luvassa olisi enemmän laulua ja liikettä kuin luterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa.
‒ Suuren torstain iltana me ortodoksit marssimme Golgatalle. Sitä varten risti tuodaan keskelle kirkkoa. Suurena perjantaina me valmistamme keskelle kirkkoa Kristuksen haudan ja pidämme Kristuksen hautajaiset, Lampropoulos kuvailee.
‒ Ei tarvitse olla uskovainen tullakseen pääsiäisen tienoilla kirkkoon. Kannustan kaikkia tulemaan paikalle. Kannattaa tulla kokemaan, mikä meille antoi elämän ja mitä tarkoittaa Kristuksen ylösnousemus, Lampropoulos kutsuu.
Miksi pääsiäinen on kirkkovuoden tärkein juhla?
Lampropoulos ja Hildén vastaavat, koska se on ylösnousemuksen juhla. Kristinuskon keskeisin oppi on uskoa siihen, että Jeesus nousi kuolleista ja nousi ylös taivaaseen viitoittaen kaikkien kristittyjen tien uuteen iankaikkiseen elämään.
‒ Kyse ei ole vain pääsiäisen uskonnollisesta merkityksestä vaan pääsiäisen merkityksestä elämälle. Ilman Kristuksen ylösnousemusta kristityn elämällä ei ole pohjaa. Se antaa elämällemme tarkoituksen ja tavoitteen, Lampropoulos toteaa.
Lampropouloksen ja Hildénin keskusteluista päätellen ortodoksinen kirkko on pitänyt oppinsa fokuksen pääsiäisessä ja ylösnousemuksessa tiukemmin kuin luterilainen kirkko.
‒ Luterilaisella puolella joulu on ottanut merkittävämmän aseman ja on monelle ihmiselle se merkittävin juhla. Meillä joulun merkitys on ihmisille jotenkin selvemmin ymmärrettävä. Joulussa oleellista on Jumalan inkarnaatio, Jeesuksen syntymä, joka on myös keskeinen osa Jumalan pelastussuunnitelmaa.
‒ Nyt luterilaisessa kirkossa on jo jonkin aikaa järjestetty pääsiäisyön jumalanpalveluksia. Sen seurauksena pääsiäisen ja ylösnousemuksen merkitys on alettu ymmärtää paremmin, Hildén toteaa.
Ortodoksiselle kirkolle ylösnousemusta juhlistava pääsiäisyön liturgia on Lampropouloksen mukaan aina ollut kaiken keskus. Sitä alleviivaa Kristus nousi kuolleista -pääsiäishymnin vahva asema. Tämä 400-luvulla syntynyt bysanttilainen kirkkolaulu on yleistynyt myös luterilaisella puolella sen jälkeen, kun se hyväksyttiin virsikirjaan vuonna 1986.
‒ Ortodoksisessa kirkossa Kristus nousi kuolleista lauletaan pääsiäisyön liturgiassa ja seuraavan 40 päivän ajan helatorstaihin asti joka päivä ja monta kertaa, Lampropoulos sanoo.
Tätä kirjoittaessa pääsiäinen vasta lähestyy, joten ortodoksien tavoin Lampropoulos tällä hetkellä paastoaa.
Ortodokseilla pääsiäistä edeltää 40 päivän suuri paasto, mikä tarkoittaa luopumista lihasta, maitotuotteista ja kananmunista. Monille suomalaisille ajatus paastosta tuntuu täysin vieraalta ja erikoiselta, mutta Hildén huomauttaa, että itse asiassa paasto on aina ollut osa myös luterilaisuutta.
‒ Ortodoksit kuitenkin suhtautuvat suureen paastoon sitovammin. Se koetaan tärkeämmäksi, kun taas luterilaiset suhtautuvat paastoon vapaamielisemmin, Hildén sanoo.
Suomessa yhä useampi on nykyisin kasvissyöjä, mutta syyt ratkaisuun ovat jossain aivan muualla kuin uskonnossa. Lampropoulos huomauttaa tähän, että uskonnollinen paasto olisi ratkaisu myös aikamme globaaleihin ongelmiin.
Ortodoksisen kirkon kirkkokalenterissa on noin parisataa paastopäivää vuodessa.
‒ Ajattele, jos kaikki ihmiset noudattaisivat paastoa. Meidän ei tarvitsisi puhua punaisen lihan terveyshaitoista eikä ilmastonmuutoksesta, jos ihmiset ymmärtäisivät kohtuuden ja paastoaisivat, Lampropoulus kiteyttää.