Kerran kuussa kokoontuu Varsinais-Suomen näkövammaisten tiloihin vapaaehtoisporukka, joka vammaistyön diakoniatyöntekijä Tanja Rantaperen johdolla ryhtyy lukemaan Lilja-lehden artikkeleita nauhalle. Juttujen lisäksi myös kuvat tulkataan: että minkä näköinen tyyppi siinä on tai mitä kuvassa tapahtuu.
Palvelu on tietenkin ensisijaisesti näkövammaisille suunnattu, mutta sitä käyttävät myös muut – esimerkiksi ihmiset, joiden on syystä tai toisesta hankala lukea. Kuunneltava Lilja muistuttaa alkuperäistä sikäli, että siinäkin pystyy valitsemaan, mitä ja missä järjestyksessä kuuntelee.
– Verkosta löytyy lisäksi saavutettava Lilja, joka on vähän eri asia. Sitä voi lukea ja kuunnella niin kännykältä kuin koneelta ruudunlukuohjelmien avulla. Jos on ollut näkövammainen ikänsä, on varmasti tullut tutuksi sen teknologian kanssa. Mutta jos sen sijaan on sokeutunut vasta vanhalla iällä, niin se voi olla hankalampaa. Tämä perinteinen ”nauhuriversio” on heitä varten, Rantapere sanoo.
Vapaaehtoisten lukijoiden mielestä Lilja on mainio lehti muun muassa siksi, että se on tehty huolellisesti. Siellä ei ole esimerkiksi juurikaan kirjoitusvirheitä. Kirjoitusvirheiden ongelma on siinä, että ne helposti pysäyttävät lukijan, kun hän alkaa ihmetellä, että miten tämä nyt meni. Silloin täytyy lukea uudestaan ja toisinaan palata pitkäkin pätkä taaksepäin.
– Me myös luemme parityönä, jolloin toinen kuuntelee ja huomauttaa, jos tulee virhe. Niin ikään, jos on vaikeita sanoja, mietitään yhdessä, miten ne lausutaan, ja pitääkö ihan tavata kirjain kerrallaan – vaikkapa joku nettiosoite, Rantapere kertoo.
Yleensä lukuhommia painetaan kahdessa vuorossa, eli kaikkiaan on neljä lukijaa per lehti. Ensimmäiset lukevat puolisentoista tuntia ja toinen ryhmä loput. Yksin jos kaiken lukisi, siinä ehtisi jo ääni väsyä.
– Lopullisen nauhan pituus riippuu monesta asiasta, juttujen pituuksista, mutta myös lukijasta. Kuuntelijalle sillä ei sinänsä ole väliä, sillä hän pystyy säätelemään lukijan nopeutta, Rantapere kertoo.