Ilmastokriisi, koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, elinkustannusten nousu, talouden taantuma, Gazan sota. Viime vuosien uutisvirran synkkyys hakee vertaistaan.
Ilmapiirin synkistymisen tunnistaa myös Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen. Hänestä todellisuus tuntuu nyrjähtäneen uuteen asentoon, mikä kuuluu ihmisten mietteissä.
– Selkeä tämän ajan ilmiö ovat ketjuuntuvat kriisit, joihin mielemme pitää jollain tavalla myös tottua.
Tässä ajassa Leppänen yrittää piirtää pidempää perspektiiviä. Globaalisti lapsikuolleisuus ja äärimmäinen köyhyys ovat vähentyneet. Uhanalaisia lajeja on pystytty pelastamaan, tasa-arvo ja hyvinvointi ovat lisääntyneet ja niin edelleen. Maailma on monessa suhteessa parempi paikka kuin ennen.
– Tämä kehys puuttuu aamulla kännykkään tulevista uutisista. Kun katsoo vähän etäämmältä, huomaa, että maailmassa tapahtuu koko ajan hidasta, hyvää muutosta.
Tämä ei toki poista sitä, että kriisit koettelevat ja vetävät mielen mustaksi. Leppäsestä epävarmat ajat pysäyttävät pohtimaan, mistä elämän merkityksellisyys tulee. Tässä kirkolla on hänestä paljon annettavaa.
– Ihminen voi kokea, että kaikki elämässä ei ole pelkästään omassa varassa tai omista onnistumisista kiinni, vaan on suurempia voimia, jotka kannattelevat erilaisten kriisien keskellä. Tässä ollaan kirkon ja seurakuntaelämän ydinalueella.
Kirkon merkitys synkkinä aikoina korostuu muuallakin kuin piispan puheissa. Kun julkishallinnon organisaatioiden mainetta tutkittiin viime syksynä, oli Suomen evankelis-luterilainen kirkko suurin mainenousija.
Kyseessä oli tutkimusyhtiö T-Median toteuttama Luottamus & Maine 2023 -tutkimus, johon haastateltiin loka-marraskuussa lähes 10 000 suomalaista. Tutkimuksessa oli mukana 79 julkishallinnon organisaatiota.
Kirkon mainearvosana nousi 0,30 yksikköä ja on nyt 3,39 asteikolla yhdestä viiteen. Kaikkein paras maine kansan silmissä oli hätäkeskuslaitoksella ja rajavartiolaitoksella.
Leppäsestä kirkon mainenousu kertoo hengellisyyden ja henkisyyden merkityksestä tällaisina aikoina. Se kertoo hänestä myös arkisista onnistumisista seurakuntatyössä ympäri Suomen.
– Tällaisina aikoina kaikkien rauhaa ja vakautta luovien yhteisöjen merkitys korostuu.
Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on myös lakiin kirjattu rooli Suomen turvallisuuden ylläpidossa. Yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta kuvataan timantilla, jonka seitsemässä kulmassa on yhteiskunnalle elintärkeät toiminnot.
Yksi näistä on henkinen kriisinkestävyys. Se tarkoittaa ”yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan sekä kansakunnan kykyä kestää kriisitilanteiden aiheuttamat henkiset paineet ja selviytyä niiden vaikutuksilta”.
Leppäsen mukaan henkiseen kriisinkestävyyteen liittyvät kulttuuri, taide ja sivistys, mutta myös henkisyys ja hengellisyys, jotka ovat kirkon ydinaluetta. Ihminen tarvitsee elementtejä, joita vasten jäsentää ja peilata maailman menoa.
– Yhteiskunnan turvallisuuden kannalta kaikkein tärkeintä on henkinen kriisinkestävyys. Jos toivoa ei ole, koko yhteiskuntajärjestelmä ja luottamus toisiin ihmisiin alkaa murtua.
Leppänen on ollut maanpuolustuskursseilla sekä osallistujan että luennoitsijan roolissa. Hänestä on ollut hienoa huomata, miten monen toimijan yhteistyöllä suomalaista kokonaisturvallisuutta rakennetaan.
– Siellä puhutaan suomalaisen yhteiskunnan turvallisuudesta, hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Koen sen luottamuksenosoituksena, että kirkon edustajat saavat olla näissä keskusteluissa mukana.
Mutta mitä henkisen kriisinkestävyyden ylläpito kirkon tapauksessa tarkoittaa? Ehkä voitaisiin puhua myös hengellistä kotivarasta.
Leppäsen mukaan synkkinä aikoina korostuu ihmisten tarve jäsentää asioita muiden kanssa, mihin kirkko tarjoaa monia mahdollisuuksia. Joku haluaa puhua papin tai diakonin kanssa, toisille voi olla luontevaa pohtia asioita porukalla vaikka perhekerhossa, raamattupiirissä tai tuolijumpan tauolla.
Seurakuntien yhteisöt ovat monille tärkeitä, mutta Leppänen korostaa, että on paljon ihmisiä, joiden arkeen kirkon yhteisöllisyys ei ulotu. Silti kirkko voi olla ihmiselle peruskallio, johon hän kokee kuuluvansa ja josta saa turvaa.
– Ja silloinkin yksinäisyys murtuu.
Kirkko tekee Leppäsen mukaan kohtaamistyötä myös yhteistyössä muiden kanssa. Kirkon ammattilaiset ovat mukana esimerkiksi Sekasin-chatissa, jossa nuoret voivat purkaa mietteitään ja pahaa oloaan.
Kirkko on myös turvallisten rituaalien ylläpitäjä. Jollekin säännöllinen jumalanpalvelus on tärkeä hengellinen turva. Toiselle riittää piipahdus tyhjässä kirkossa tai hautausmaalla. Jollekin tuttujen kirkonkellojen kumina tuo pysyvyyttä turbulenttiin elämään.
– Meidän pitäisi rohkeasti puhua myös uudenlaisista rituaaleista. Esimerkiksi kodin siunaamisen rituaalia voisi vahvistaa, Leppänen sanoo.
Entä ketkä ovat niitä yhteiskunnan hiljaisia, joista pitäisi kantaa huolta tässä ajassa?
Eri ikäisten yksinäisten lisäksi Leppänen ajattelee nuoria, joille ketjuuntuvien kriisien todellisuus on ainoa, minkä he tuntevat.
Leppäsen omassa nuoruudessa 1990-luvulla vallalla oli lamasta huolimatta vahva tulevaisuudenusko. Neuvostoliitto hajosi, Baltian maat itsenäistyivät, Berliinin muuri murtui ja Eurooppa yhdentyi. Maailma näytti olevan menossa parempaan suuntaan. Ilmapiiri oli hyvin erilainen kuin nyt.
Nuorten pahoinvointiin liittyy hänestä muutakin kuin maailman synkkyys. Pahoinvointi kumpuaa myös nuorten mielenterveyttä turmelevasta somen murroksesta ja suorituskeskeisestä yhteiskunnasta. Tuntuu, että etsimiselle ja erehtymiselle ei enää ole tilaa.
Turvallisille aikuisille on huutava tarve lasten ja nuorten arjessa. Samaan aikaan seurakuntien ja koulujen suhteesta on tullut jännitteinen, kun tunnustuksellista sisältöä ei enää saa kouluissa olla.
Leppänen toivoo, että kirkon ja koulujen yhteistyö pystyttäisiin rakentamaan uudelleen, jotta esimeriksi välitunneille saataisiin lisää nuorista välittäviä aikuisia.
Hän iloitsee siitä, että asiasta on kirjaus hallitusohjelmassa. Ohjelman mukaan ”hallitus edistää koulu- ja oppilaitosnuorisotyötä sekä turvallisten aikuisten läsnäoloa kouluissa”. Yhteistyötä halutaan tehdä laajasti yhteiskunnan toimijoiden, myös seurakuntien, kanssa.
– Kirkolla on 3300 koulutettua kasvatuksen työntekijää. Voisivatko kirkon nuorisotyöntekijät, yhdessä muiden toimijoiden kanssa, olla niitä aikuisia, joilla olisi välitunneilla aikaa kuunnella nuoria ja olla heidän tukenaan, Leppänen pohtii.
Osa seurakunnista tekee jo tällaista kouluyhteistyötä, mutta Leppäsen mukaan laajempi linjaus asiasta uupuu. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä odotetaankin määrittelyä siitä, mitä hallituksen tarkoittama koulujen yhteistyö seurakuntien kanssa on.
– Tämä olisi tapa, jolla kirkko voisi tulevaisuudessa olla läsnä koulujen arjessa. Tunnustuksellisten aamunavausten aika vain on ohi, koska meillä on niin monella tavalla uskovia lapsia.
Entä mistä sitä toivoa voi ketjuuntuvien kriisien aikana ammentaa?Leppäsestäyksi vahva toivon lähde on ihmisen toiminta kriiseissä.
– Kun olen omien nuorieni kanssa katsonut uutisia Ukrainasta tai Gazasta, olen sanonut, että katso, tuolla on kaiken kauheuden keskellä ihmisiä, jotka auttavat ja toimivat.
Toiminta voi tuoda toivoa myös omaan arkeen. Se voi olla naapuriapua tai auttamista esimerkiksi vapaaehtoistyön tai avustusjärjestön kautta – mikä ikinä on omassa elämäntilanteessa mahdollista. Leppäsen mukaan toisten auttaminen lisää tutkitusti myös omaa hyvinvointia.
– Jos ihminen pystyy auttamaan läheistään, se vahvistaa luottamusta myös siihen, että häntä autetaan, kun hän tarvitsee apua.
Leppänen näkee toivon lähteenä myös ihan tavallisen arjen ja sen, että muistaa vaalia omia voimavarojaan sekä itselle tärkeitä ihmissuhteita ja yhteisöjä.
Leppänen on kiitollinen siitä, miten monella tavalla yhteisöllisyyttä seurakunnissa jo luodaan. Hän toivoo, että eri sukupolvia tuotaisiin useammin yhteen. Näin lapset ja nuoret voisivat oppia vanhempien sukupolvien ymmärryksestä.
Turun arkkihiippakunnan piispan työssä Leppänen saa paljon vierailu- ja luentopyyntöjä. Usein häntä pyydetään puhumaan nimenomaan toivosta. Häntä viehättää kristillisen toivon realistisuus – se on toivoa todellisen elämän keskellä.
– Juhani Rekola pohdiskelee viisaasti, että ”voiko kristitty tuntea rauhaa, jos maailma ympärillä on rauhaton”. Kristityn rauha ei ole sellaista rauhaa, joka sulkee silmät maailman huolilta vaan se on ristinrauhaa kaiken elämän kärsimyksenkin keskellä. Kristinuskossa ei ole kysymys vain hengellisestä ja sisäisestä rauhasta, vaan rauha kytkeytyy myös maailmaan, jossa elämme ja kysymyksiin, jotka ovat siinä maailmassa todellisia.
Raamatun ikuiset kertomukset tuovat Leppäsestä perspektiiviä ja lohtua monenlaiseen murheeseen. Oman elämän kriiseissä Leppänen muistaa esimerkiksi Jesajan kirjaa, jossa Jeesus kuvataan ylenkatsottuna ja ihmisten hylkäämänä kipujen miehenä ja sairauden tuttavana.
– Tämä voi luoda samastumispintaa ihmisille, jotka elävät ulkopuolisuuden, yksinäisyyden tai kärsimyksen kanssa.
Leppäsen mukaan kristillinen toivo koskettaa kaikkea hyvää tässä elämässä ja auttaa selviämään synkkyydenkin keskellä. Lisäksi siinä on yliajallinen näkökulma: pitkä perspektiivi sekä lupaus ikuisesta elämästä.
Entä piispan oma hengellinen kotivara? Miten toivon ammattilainen pitää itse toivoa yllä?
Leppäsen oma toivo ja luottamus tulevaan vahvistuvat usein seurakuntavisiiteillä. Näin kävi monesti, kun hän vieraili arkkihiippakunnan 40 seurakunnassa, jotka kuuluvat hänen vastuulleen.
– Kiertueen jälkeen vahvimmat tunteet olivat ilo, kiitollisuus ja ylpeys siitä, miten monenlaista seurakunnissa tehdään joka päivä sekä kokemus jakamisesta: että saan tehdä tätä työtä yhdessä näiden ihmisten kanssa.
Omassa elämässä Leppäselle tärkeitä hengellisyyden rituaaleja ovat esimerkiksi oman lähikirkon jumalanpalvelus, rukoileminen, hiljaisuuden jooga ja ikonimaalaus sekä pysähtyminen lähiluonnon ääreen.
Littoistenjärven avantoon pulahtaessa hän tajuaa, että tämä vesi on ollut tässä monta sukupolvea ja on toivottavasti monta sukupolvea eteenpäin.
– Viime aikoina olen ollut erityisen kiitollinen ihan tavallisesta arjesta. Kun maailmassa on huolia ja lähellä on sairautta ja surua, kirkastuu arkisen elämän armo. Samalla ymmärtää, että aikani täällä on lyhyt ja ainutkertainen. On kiitollinen ja hyvällä tavalla pieni olo.