Suomessa eletään vuotta 1480. Se on ihan tavallinen vuosi, tiedättehän, ei suurempia ruttoepidemioita tai edes sotaa. Nyt kyseinen vuosi kuitenkin on vihdoin nostettu kansakunnan kaapin päälle, sillä siitä on kirjoitettu kokonainen kirja. Vuosi keskiajan Suomessa on turkulaisen arkeologi Ilari Aallon ja kuvataiteilija Elina Helkalan käsialaa.
Yksi syy vuoden 1480 nostamiseen on, että siitä on olemassa edes vähän lähteitä. Kirjassa eletään vuotta kuukausi kerrallaan, joten sopinee kysyä, että millainen oli suomalainen vuosi pimeällä keskiajalla?
Ensinnäkin Aalto muistuttaa, että keskiajan pimeys on enemmänkin valistuksen keksintö kuin varsinainen fakta.
– Se oli hyvin dynaaminen aikakausi, paljon edistystä ja muutosta tapahtui ja se kaikki näkyy nykypäivässä edelleen.
Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että kyllä se pimeäkin oli, ihan fyysisen pimeä. Valon puute oli yksi kolmesta asiasta, jotka määrittelivät keskiaikaisen ihmisen elämää ja etenkin talvea. Kaksi muuta olivat luonnon kiertokulku ylipäänsä sekä kirkon kalenteri. Muistumia niistä on nykypäivässäkin.
– Vaikka keinovalo on vapauttanut meidät konttoritöihin, niin edelleen vuodenkierrossamme on paljon keskiaikaista. Juhlakalenteri esimerkiksi on aika samannäköinen nykyään kuin ennen. Joulut, juhannukset ja pääsiäiset ovat paikallaan. Toki keskiajalla oli paljon sellaisiakin juhlia, joita ei enää luterilaisessa kirkossa ole, kuten vaikka Ristin löytämisen juhla. Pyhä Helena löysi kaivauksissaan 300-luvulla Golgatan, Jeesuksen haudan sekä ristinkin – ja kätevästi vielä samasta paikasta, Aalto kertoo.
Millainen sitten oli vuoden 1480 helmikuu? Helmikuussa alkaa olla jo valoa enemmän, joten silloin näki jo esimerkiksi kutoa kankaita, kun pari edeltävää kuuta oli lähinnä kehrätty lankaa.
Kynttilänpäivä helmikuun alussa oli tärkeä juhla.
– Kirkko oli valaistu kynttilöin, ja papit siunasivat ne – seurakuntalaiset toivat myös omia kynttilöitään siunattavaksi. Ne olivat voimallisia taikakaluja. Esimerkiksi synnytyksissä sytytettiin sellainen, niin kuin myös kuolinvuoteella.
Helmikuuhun liittyi tietenkin myös laskiainen, joka edelsi pääsiäispaastoa. Silloin syötiin hyvin peräti kuusi päivää putkeen. Laskiaispullia ei vielä ollut – kermavaahdosta ei kukaan edes haaveillut – mutta jotain sinne päin kuitenkin. Varakkaat saattoivat syödä vehnäjauhoista tehtyjä ristinmallisia leivoksia, jotka nautittiin munamaitoon kastettuna voin kanssa.
Paastokin alkoi helmikuussa ja se johtui paitsi Raamatusta myös käytännön syistä: siihen aikaan vuodesta ei enää paljon ruokaa ollut. Paaston aikaan pidättäydyttiin myös seksistä.
Vastaavasti jokaiselle kuulle oli aina omat tehtävänsä ja tapahtumansa. Keskiajalla vuodet siis olivat veljeksiä.
Ja sitten taas eivät olleet, sillä vastaavasti turvattomuus oli suurta. Vaikkapa kaksi peräkkäistä katovuotta tarkoitti oikeasti perikatoa.
– Turvattomassa maailmassa vuosittain toistuvat juhlat ja muut loivat kuitenkin pysyvyyttä. Se oli psykologinen turvantuoja – että näin tämäkin vuosi menee, Aalto sanoo.
Ilari Aalto & Elina Helkala: Vuosi keskiajan Suomessa (Atena)