Jarmo Korhonen ja Sami Palsio

Sami Palsion mukaan Striggio-konsertti on Kuninkaantien muusikoiden 15-vuotisjuhlavuoden huipennus. Fagotisti Jarmo Korhonen soittaa konsertissa instrumenttinsa esi-isää dulciania.

Vanhan musiikin jättiläisteos Tuomiokirkossa

Kulttuuri | 13.12.2023 | Lilja 12/2023

Teksti: Heidi Pelander | Kuva: Timo Jakonen

Turun tuomiokirkossa esitetään loppiaisena italialaisen renessanssimusiikin harvinaisuus. Alessandro Striggion Suuri messu oli kateissa 400 vuotta, minkä jälkeen sitä on esitetty maailmalla vain muutama kerta.

Turkulainen Kuninkaantien muusikot esittää loppiaisena kuorolaulajien ja periodisoitinten soittajien voimin Alessandro Striggion jättiläisteoksen Suuri messu (ital. Missa 40/60).

Striggion sävellyksen mittakaava on valtava. Teos alkaa 40-äänisenä ja huipentuu 60-ääniseen viimeiseen osaan Agnus Dei. Aikansa musiikissa sävellys on hyvin poikkeuksellinen. Messut sävellettiin 1500-luvulla tavallisimmin neli- tai korkeintaan kuusiäänisille kuoroille.

Juuri teoksen kauniisti soiva moniäänisyys tekee siitä upean, toteaa Sami Palsio, Kuninkaantien muusikoiden intendentti. Teosta tutkiessaan hän on ihmetellyt, miten Striggio on pystynyt hahmottamaan tällaisen polyfonisen kudoksen päässään ja vielä kirjoittamaan sen paperille.

– Sävellyshän olisi aivan huikea, vaikka joku tekisi sen nyt, puhumattakaan siitä, että se on tehty 1500-luvulla.

Kuninkaantien muusikkojen leipälajina ovat vanhan musiikin harvinaiset helmet, eikä Striggion messu ole poikkeus. Ensimmäisten esitysten jälkeen teos oli kadoksissa yli 400 vuotta. Sen jälkeen sitä on Palsion mukaan esitetty maailmalla vain muutamia kertoja, Suomessa ei koskaan.

Striggion messu syntyi 1500-luvun Firenzessä. Striggio teki säveltäjän töitä paikallisen Medicin mahtisuvun hovissa. Medicit halusivat vahvistaa yhteyksiään Euroopan muihin hallitsijasukuihin, ja musiikki toimi välineenä suhteiden solmimiseen.

– Striggio lähetettiin Euroopan-kiertueelle Mediceille säveltämänsä Suuri messu kainalossaan. Tuohon aikaan ei ollut harvinaista, että säveltäjät toimivat myös diplomaatteina, Palsio selittää.

Teos sai ensiesityksensä lähes 20 päivää kestäneissä hääjuhlissa Münchenissä vuonna 1568, minkä jälkeen sitä esitettiin vielä Pariisissa ja Lontoossa. Sitten teos jäi unholaan sadoiksi vuosiksi.

Turussa konsertin kapellimestarina toimii ranskalainen kontratenorisuuruus Dominique Visse. Palsion mukaan Visse tunnisti Striggion messun käsikirjoituksen Ranskan kansalliskirjastossa vuonna 1978. Hän on sittemmin esittänyt sen maineikkaan ranskalaisen barokkiensemblen Le Concert Spirituelin kanssa.

– Visse on siis käynyt huipusta irronneessa kärjessä tämän teoksen kanssa, Palsio sanoo.

Turun esityksessä pyritään noudattamaan alkuperäisiä historiallisia kokoonpanoja mahdollisimman tarkasti. Apuna on Palsion mukaan käytetty aikalaislähteitä, kuten muistiinpanoja ja maalauksia.

– Konsertissa tullaan näkemään monia periodisoittimia, joita ei ole ennen nähty saman katon alla Suomessa. Tämä on Suomen suurin vanhan musiikin hanke ikinä.

Striggion Suuren messun esittämiseen tarvitaan 100 muusikkoa. Lauluosuudet pyritään tekemään suurelta osin turkulaisvoimin, mutta vanhojen soittimien soittajia on haalittu myös Virosta, Latviasta, Sveitsistä ja Italiasta.

Muusikoiden joukossa on pitkän linjan turkulainen fagotisti Jarmo Korhonen, joka soittaa konsertissa instrumenttinsa esi-isää dulciania. Hänelle keikka on ”kerran elämässä” -tyyppinen tapaus, josta ei yksinkertaisesti voi kieltäytyä.

– Suhtaudun tosi innostuneesti. Tässä pääsee soittamaan ainutlaatuisella kokoonpanolla, jollaista ei ole Suomessa ennen nähty. Mukaan tulee kiinnostavia vanhoja instrumentteja ympäri Eurooppaa.

Korhosen ja Palsion mielestä Turun tuomiokirkko on täydellinen paikka Striggion messun esittämiseen – onhan teos alun perin sävelletty vanhaan katedraaliin. Palsio kiittelee kirkon henkilökuntaa, jota ilman konsertin toteuttaminen harjoituksineen ei mitenkään onnistuisi.

Kuninkaantien muusikoiden tyyliin konsertissa esitetään pääteoksen lisäksi myös yllätyksiä. Laajan käsiohjelman avulla pääsee sukeltamaan Alessandro Striggion elämänvaiheisiin.

Alessandro Striggion Suuri messu Turun tuomiokirkossa la 6.1.2024 klo 19. Kuninkaantien muusikot, kapellimestarina Dominique Visse. Liput 35/55/130 €.

Haluatko lukea Liljaa ensimmäisten joukossa?

Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa, 11 kertaa vuodessa samaan aikaan painetun lehden kanssa. Uutiskirjeen mukana saat Liljan artikkelit ja uutiset suoraan sähköpostiisi.