Päivi Laasanen

Päivi Laasaselle ukrainalaisten auttaminen on ystävien auttamista, ei vapaaehtoistyötä.

Ukrainalaisten ystävien apuna

Yleinen | 13.12.2023 | Lilja 12/2023

Teksti: Heidi Pelander | Kuva: Antti Partanen

Kaarinalainen Päivi Laasanen organisoi apua ukrainalaisille. Kaarinan seurakunnan kolehtivarat ohjattiin hänen verkostojensa avulla Hersonin tulvauhrien auttamiseen.

Päivi Laasanen on auttanut ukrainalaisia maaliskuusta 2022, eli ensimmäisten ukrainalaispakolaisten saavuttua Suomeen. Auttamishalu syttyi heti Venäjän hyökkäyssodan puhjettua eikä ole sammunut.

– Sota on tullut tosi lähelle. Se johtuu varmaan siitä, että isäni oli sotainvalidi ja isoisäni kaatui sodassa.

Lähes kahden vuoden aikana Laasanen on auttanut sotaa Turun alueelle paenneita ukrainalaisia monin tavoin sekä haalinut lahjoitustavaraa lähetettäväksi sota-alueille. Hän puhuu venäjää, joten ystävystyminen paikallisten ukrainalaisperheiden kanssa on ollut helppoa.

Viime kesänä Hersonin alueen tulvien aikaan Laasanen pyysi Kaarinan seurakuntaa apuun. Hän ehdotti tutulle työntekijälle, että tämä haastaisi työkavereitaan hankkimaan asioita, joita tulvauhrit tarvitsivat.

Seurakunnan vastaus yllätti Laasasen. Kesällä oli kymmenkunta konfirmaatiojumalanpalvelusta, joiden kolehdit ohjattiin kirkkoherran päätöksellä Hersonin tulva-alueen ihmisten auttamiseen.

– Konkreettinen kolehtikohde oli selvästi mieluinen, ja rahaa kerättiin ehkä 50 prosenttia enemmän kuin normaalisti, kirkkoherra Ville Niittynen kertoo.

– Avun mittakaavasta tuli paljon suurempi, kuin mitä alun perin ajattelin, Laasanen iloitsee.

Laasasen ystävä, Turussa asuva ukrainalainen Yevheniia Sayanna, organisoi viikoittain avustuskuljetuksia Ukrainaan. Laasanen siis tiesi tarkalleen, mitä tulva-alueilla akuuteimmin tarvittiin, ja välityskanava oli valmiina.

Kolehtivaroilla ostettiin palautusjuomia, energiapatukoita, pähkinöitä, fleecepusakoita ja makuupusseja. Sayannan organisoimana ne kuljetettiin kahdessa lastissa perille kyliin, jossa ihmiset olivat menettäneet kotinsa tulvan takia.

Laasanen on auttanut Sayannaa välittämään monenlaisia asioita eri puolille Ukrainaa. Hänestä on hienoa, miten vapaaehtoiset siellä päässä lähettävät valokuvia pitkän matkan kulkeneista tutuista tarvikkeista.

– On ollut ihanaa nähdä, että apu todella menee perille.

MITÄ TYKKÄSIT JUTUSTA?

Kiitos, että autat meitä kehittämään lehden sisältöä.