Olemme Euroopan laidalla, mutta emme voi pistää Suomea säppiin. Maamme kansainvälistyy vauhdilla. Suomi tarvitsee maailmaa enemmän kuin maailma Suomea. Toisesta kulttuurista tuleva jää vieraaksi, ellei häntä katso silmiin.
Kristilliset arvot ovat toki yleviä pääkirjoituksen tai juhlapuheen aiheita. Tosiasia on, että kykenemme kiusaamaan toisemme henkihieveriin päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla ja sosiaalisessa mediassa. Dialogi on unohtunut ja osaamme enää räksyttää. Taitavasti piilotettu syrjintä ja avoin vihapuhe rehottavat.
Lasten ja nuorten ahdistus on ilmiselvää. Asioin viime syksynä retkeilyvarusteita myyvässä liikkeessä Turussa. Edelläni jonotti vaaleahiuksinen nuori mies, joka halusi ostaa kääntöveitsen. Stiletti myytiin hänelle muitta mutkitta.
Eristäytyminen koronavuosina kotiin ei ainakaan helpottanut syrjäytymiskierteessä olevien nuorten mielenterveysongelmia. Kaikilla ei ole turvallista vanhempaa tukenaan. Jengien entistä nuoremmat stilettikingit muuttavat kaupungin kadut pelon maantieteeksi.
Turun ja Kaarinan seurakuntien ja yhteisen kasvatustyön työskentely lasten ja nuorten parissa on ihailtavaa. Yhteinen diakoniatyö ja Mikaelinseurakunta ovat puolestaan tehneet pitkään arvokasta työtä maahanmuuttajien tukena ja Katariinanseurakunnan Varissuon kirkko on tapaamispaikka alueen kaikille asukkaille.
Elämä on pyhä ja hauras. Lähimmäisenrakkaus ja ihmisarvo ovat arvoja, joilla elämää suojellaan.