Esittävää taidetta työ ei ole ja niinpä aikuinen kysyy, mitä kuvassa mahtaa olla. ”Lentokenttä!”, pieni tyttö kertoo ylpeänä ja tekemiseensä ylen tyytyväisenä.
Aikuiset puhuvat voimaantumisesta. Käytännössä silloin kai puhutaan pystyvyyden tunteesta, joka tulee, kun pääsee vaikuttamaan siihen, miten asiat muotoutuvat. Siitä, kun on kykyä ja tilaa hyödyntää omia – joskus piilottelevia – voimavarojaan. Toteuttaa omia suunnitelmiaan. Oppia luottamaan itseensä. Löytää unelmiaan.
Tai kuten tässä Lilja-lehdessä kerrotaan: Etsiä mielekkyyttä ja auttaa muita etsimään sitä. Tarjota syli, lämmin katse tai kosketus sotaa pakenevalle – ja siten auttaa heikoilla olevaa aktivoitumaan. Kuunnella omia haaveitaan – hypätä pyörän selkään, löytää voima jaloistaan ja rauhanpoikanen mielestään ja polkaista pyhiinvaellukselle. Löytää mieli ja merkitys taiteen tekemisestä.
Toiminta luo toivoa.
”Oi hieno!” toimii kummitädille edelleen esimerkkinä ja ohjenuorana siitä, miten tavoitella tyytyväisyyttä siihen, mitä tekee. Sitä voiman tunnetta tarvitaan ihan joka ikävaiheessa.