Elian pakopaikka oli löytynyt luolasta. Jumala lupasi rohkaista palvelijaansa kulkemalla hänen ohitseen. Profeetta kohtasi ensin myrskyn, sitten maanjäristyksen ja tulenlieskan. Jumala ei ollut myrskyssä, maanjäristyksessä tai tulessa. Sitten kuului hiljaista huminaa. Hiljainen humina sai Elian peittämään kasvonsa, koska hän ymmärsi Jumalan olevan nyt lähellä.
Olen usein siinä tilanteessa, että oman työn tulokset eivät tyydytä. Pitkä ponnistelu jonkun asian eteen ei tuota toivottua tulosta ja sanomiset tulevat väärin ymmärretyiksi. Nämä pettymykset eivät johda Elian kohtaamiin hengenvaarallisiin tilanteisiin, mutta tuntuvat silti pahalta. Ajatukset sinkoilevat päässä ja aiheuttavat levottomuutta. Mitä minun olisi pitänyt tehdä, että olisin onnistunut?
Ensimmäinen vastaus levottomuuteen voi olla kovempi yrittäminen. Teen enemmän, teen paremmin tai teen näyttävämmin. Hukutan vastalauseet, vavahdutan järkkymättömillä perusteilla tai liekehdin ympärilleni valoa, lämpöä ja innostusta. Tiukempi yrittäminen voi toimia, mutta voi johtaa myös entistä isompaan pettymykseen.
Voisiko hiljaisuus toimia? Ristin Johannes, 1500-luvulla elänyt mystikko, kirjoitti: ”Ainoa, mitä sielun tulee tehdä, on pysytellä vapaana kaikista ajatuksista, levätä hiljaisuudessa ja rauhassa huolehtimatta lainkaan siitä, mitä sen pitäisi ajatella ja mietiskellä. Riittää aivan täysin, että kääntää tarkkaivaisuutensa ja rakkautensa Jumalaa kohti, ilman levottomuutta, ilman toimintaa, tuntematta sen suurempaa kaipausta saada kokea Jumala tai huomata hänen läsnäolonsa.”
Hiljaisuuden kautta voi aueta näkymä siihen, että Jumala on lähellä. En enää kerro Jumalalle siitä, miten isoja omat ongelmani ovat. Sen sijaan ongelmani näyttäytyvät Jumalan rakkauden ja välittämisen vierellä pieniltä. Jumala on helluntain lahjassa, Pyhässä Hengessä, läsnä kaikkialla. Hengen auttamana voin levätä Jumalassa ja luottaa siihen, että Hän on mukana kaikessa – yhtä lailla onnistumisessa kuin epäonnistumisissa.