Keskustelu pyhästä lähtee lentoon, kun piispa emeritus Kaarlo Kalliala sekä Turun bosniakkien imaami Mahir Cosic ja hänen vaimonsa Alma Cosic tapaavat Kallialoiden kotona Turussa.
– Pyhää halutaan varjella eikä haluta, että siitä puhutaan pahaa, Alma Cosic sanoo.
– Pyhä on jotain, joka ei ole meidän käytettävissämme vaan meidän yläpuolellamme, Kalliala jatkaa ja Cosicit nyökyttelevät.
Kolmikon tuttavuus alkoi vuonna 2015, kun Turun piispana toiminut Kalliala aloitti uskontodialogin eli säännölliset keskustelut Turun eri uskontokuntien välillä. Heistä huomaa, että uskonasioista on keskusteltu ennenkin. Yhteisymmärrys pyhän luonteesta löytyy helposti.
– Luulen, että uskonnon ihmiset ymmärtävät toisiaan aika paljon juuri sen kautta, että he ovat ihmisiä, joille jokin on pyhää, Kalliala sanoo.
Mahir ja Alma Cosic kuuluvat Turun Bosniakkien Islam-yhdyskuntaan, jota olivat perustamassa vuonna 2011. Yhteisö syntyi Bosnian sotaa Suomeen paenneiden ihmisten halusta vaalia omaa uskontoa, kieltä ja kulttuuria.
Mahir Cosic tuli Turkuun ensin vuonna 2010 johtamaan muslimien pyhään kuukauteen eli ramadaniin liittyviä tapahtumia. Turun bosniakkien yhteisössä hän rakastui maannaiseensa Almaan ja jäi sille tielleen.
Kun Mahir Cosic miettii, mikä hänelle on pyhää, mieleen tulee luonnollisesti uskontoon liittyviä asioita – henkilöitä, paikkoja ja ajankohtia, esimerkiksi islamin tärkein profeetta Muhammed, pyhimmät kaupungit Mekka, Medina ja Jerusalem, pyhä kuukausi ramadan sekä kahdet id-juhlat.
Bosnia-Hertsegovinan tärkeänä pyhänä paikkana hän mainitsee esimerkiksi kukan muotoisen hautausmaan Srebrenicassa. Se on perustettu kunnioittamaan Bosnian sodan aikaisen, vuoden 1995 Srebrenican joukkomurhan uhreja.
Alma Cosicin mukaan edelleen joka vuosi tunnistetaan uusia joukkomurhan uhreja, jotka haudataan ja joille luetaan siunausrukous.
– Joka vuosi 11. heinäkuuta uusia perheitä kokoontuu hautausmaalle hautaamaan heidän läheistensä jäännökset. Hautausmaalla on merkkikivi, jossa on luku 8 372. Se on kuolleiden ja kadonneiden miesten ja poikien määrä, Alma Cosic selittää.
Kaarlo Kalliala toteaa, että pyhät paikat ja ajankohdat ovat toki olemassa myös suomalaisessa evankelis-luterilaisuudessa, mutta eivät ole niin vahvasti läsnä kuin bosnialaisessa islamissa. Hänestä se on ihan hyvä löytö luterilaisuudessa, että arki on kauttaaltaan pyhää.
– Koko elämä on pyhää ja Jumala on läsnä kaikkialla. Kristinuskon koko lailla keskeinen pointti on se, että ihmisen ei pidä kohota kohti Jumalaa, vaan Jumala tulee kohti ihmistä.
Kallialasta pyhää on se, missä Jumala ilmaantuu ihmisille.
– Sen takia islamissa Koraani on pyhä Koraani, ja sen takia Kristus on meille pyhä. Nämä varmaan ovat ne toisiinsa verrannolliset ydinkohdat islamissa ja kristinuskossa, joista pyhät paikat, ajat ja uskontojen harjoittaminen lähtevät virtaamaan, hän pohtii.
Kallialasta on myös tietyllä tavalla ongelmallista, että luterilaisuudessa arki on pyhää. Vaarana on se, että pyhä arkistuu. Kristillisen elämänmuodon säilymiseksi ihmiset tarvitsevat paikkoja, aikoja ja tapoja, joissa päästään pyhän äärelle.
– Tarvitaan tihentymiä, kuten juuri nyt pitkäperjantai ja pääsiäinen, joissa kerrataan joka vuosi samaa.
Kolmikko löytää islamista ja kristinuskosta myös yhtäläistä pyhää. Kaste, häät, ja hautajaiset sekä luterilaiset viikoittaiset jumalanpalvelukset tai islamin päivittäiset rukoukset ylläpitävät uskonnollista elämäntapaa.
– Siinäkin meillä on paljon yhteistä, että puhumme samasta Jumalasta, vaikka meillä onkin erilainen käsitys Jumalasta ja meillä on eri uskonto, Kalliala sanoo.
Mutta hypätäänpä hetkeksi pois uskonnollisesta viitekehyksestä. Mikä on pyhän asema nyky-yhteiskunnassa? Kysymys saa kolmikon mietteliääksi.
Heistä jotain universaalia, kaikille ihmisille pyhää asiaa on hankala löytää. Kalliala toivoisi, että esimerkiksi toisten ihmisten kunnioitus olisi sellainen asia, mutta eipä se maailmassa toteudu.
– Kun katsoo tätä maailman menoa, minusta tuntuu, että ollaan menossa siihen, ettei mikään ole enää pyhää, Alma Cosic miettii.
Puhe kääntyy Ruotsiin, jossa äärioikeistolainen poliitikko Rasmus Paludan poltti Koraanin mielenosoituksessa tammikuussa. Tapahtuma kuohutti muslimeja ympäri maailman.
Mahir Cosic sai yhteisönsä jäseniltä tapahtuman jälkeen paljon kysymyksiä: mitä jos näin käy Suomessa? Hän rauhoitteli väkeään ja sanoi, että teko totta kai tuomittaisiin. Samalla hän kuitenkin kehotti ihmisiä paneutumaan Koraaniin yhä syvemmin.
– Kukaan ei voi polttaa sitä, mikä on sydämessä.
Alma ja Mahir Cosicin mielestä on huojentavaa, että Suomessa Koraanin polttaminen on rikos. Suomen rikoslaissa on pykälä uskonrauhan rikkomisesta, jonka mukaan kirkon tai uskonnollisten yhdyskuntien pyhinä pitämiä asioita ei saa julkisesti häpäistä tai herjata.
Kukaan ei voi polttaa sitä, mikä on sydämessä, toteaa imaami Mahir Cosic.
Vaikka pyhän asema maallistuneessa yhteiskunnassa horjuisikin, kolmikko näkee ympärillään myös pyhän kaipuuta. Kalliala puhuu mielen, merkityksen ja tarkoituksen kaipuusta.
– Länsimainen yhteiskunta on ollut hirveän tehokas tuottamaan materiaalista hyvää ja pidentämään ihmisten elinikää. Mutta jos ihminen kysyy, mitä varten täällä ollaan, silloin aletaan yskiä.
Alma Cosicin mukaan maallistuneen muslimin pyhän kaipuu näkyy usein elämän käännekohdissa, kun suunta on hukassa.
– Silloin tullaan kiskaisemaan imaamia kädestä, että ”mitä minä nyt teen, auta minua”. Ihminen herää siihen, että tarvitsee jotain pyhää, jotta pääsee elämässä eteenpäin.
Kolmikko tunnistaa hyvin pyhän kaipuun myös kuoleman edessä. Kun kaikki on loppumassa, ihminen herää miettimään, mitä tämä kaikki oli ja mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.
Keskustelussa nousee esiin, miten pyhäkäsitykset voivat myös erota toisistaan ja tuntua itselle vierailta. Miten toisen pyhään pitäisi suhtautua, jos se ei merkitse itselle mitään?
Mahir Cosicin mielestä toisen pyhää pitää kunnioittaa. Jos tuntee omat arvonsa ja tiedostaa, mikä itselle on pyhää, toiselle pyhien asioiden kunnioittaminen on helpompaa. Kunnioituksen löytämiseen tarvitaan dialogia.
– Koraanissa on jae, jossa Allah sanoo, että jos olisin tahtonut, olisin luonut teidät kaikki samanlaisiksi. Loin teidät erilaisiksi, jotta pystyisitte tutustumaan toisiinne ja oppimaan toisiltanne.
Kallialan mukaan ihminen ei tarvitse syviä uskonnollisia prosesseja vaan hyvän kotikasvatuksen, jotta osaa suhtautua toisiin ystävällisesti ja toisen pyhään kunnioittavasti. Toki ymmärrys terävöityy, jos tajuaa omakohtaisesti, miten inhottavalta tuntuisi, jos itselle pyhiä asioita loukataan.
Vaikka jokin ei olisi itselle pyhää, se voi olla vaikuttavaa. Kalliala pyörittelee käsissään kukanmuotoista rintaneulaa, jonka Mahir Cosic on aikoinaan hänelle antanut. Kukan on tehnyt joku niistä naisista, joka on menettänyt miehensä tai poikansa Srebrenican joukkomurhassa.
Kun Kalliala pistää kukan rintaansa, hän ilmaisee vastustavansa pahaa ja väkivaltaa. Kokemus on silti eri kuin bosniakin, jolle Srebrenican hautausmaa on pyhä paikka.
– Jos minun pitäisi täysin selittää, mitä tämä minulle merkitsee, en oikein osaa. Symboleissa ja pyhissä asioissa on myös paljon selittämätöntä: sitä ei voi loppuun asti kääntää tai selittää toiselle, Kalliala sanoo.
On kiinnostavaa pohtia toisen pyhän kunnioittamista myös saman uskontokunnan sisällä. Bosniakkien Islam-yhdyskunta on yksi Turun useista muslimiyhteisöistä, jotka ovat järjestäytyneet osin etnisyyden, osin islamin suuntausten perusteella.
Alma Cosicin mukaan yhteisöillä on ollut joitain yhteisiä tempauksia. Uusin yhteishanke on Turun muslimien hautausmaayhdistys, joka kehittää islamilaista hautausmaata Kärsämäen hautausmaan kupeen.
Maailmalta tuttuihin ristiriitoihin shiialaisten ja sunnilaisten muslimien välillä Alma ja Mahir Cosic eivät ole Turussa törmänneet. Heidän kokemuksensa mukaan eri yhteisöjen välit ovat kunnioittavat.
Sama asenne heillä on kaikkiin uskontokuntiin Turussa. Kun Turun vietnamilaisten buddhalaisten yhdyskunta rakensi temppelin Moisioon vuonna 2013, Alma Cosic tunsi ylpeyttä.
– Koin ylpeyttä siitä, että he saivat sellaisen pystytettyä ja luvat kuntoon. En ole sellainen, että ”kui heillä on ja meillä ei ole”, hän nauraa.
Kymmenvuotisella piispanurallaan Kaarlo Kalliala koki käytännössä, miten suureen yhteisöön mahtuu monta tapaa olla luterilainen. Välillä erimielisyyksien käsitteleminen ja toisen kunnioittaminen voi olla hankalinta juuri oman yhteisön sisällä.
Piispanviran hän näki ennen kaikkea ykseyden ja yhteyden virkana, jossa hänen omat näkemyksensä eivät olleet kokonaisuuden mitta.
– Johtavassa asemassa olevan ei pitäisi ainoastaan kestää ja sietää, vaan edistää ja antaa tilaa myös niille kristillisen olemisen tavoille, jotka ovat itselle vieraita.
Kolmikko on samaa mieltä siitä, että omaa uskonnollista identiteettiä ei pitäisi koskaan rakentaa toisen vastustamisen varaan. Kalliala uskoo, että tässä on mietinnän paikka monelle luterilaisellekin.
– Hyvä paastonajan harjoitus olisi katsoa peiliin ja miettiä, miten paljon olet rakentanut omaa kristillistä identiteettiä sillä, että ”en ole niin kuin nuo”.
Tutustuminen, keskusteleminen, kunnioitus. Nämä sanat toistuvat keskustelussa pyhistä asioista ja niiden ymmärtämisestä. Ne ovat keskeisiä myös Turun uskontodialogissa, jossa eri uskontokuntien edustajat kokoontuvat Turun piispan johdolla säännöllisesti samaan pöytään.
– Se on toiminut hyvin. Se on ollut sellaista uskontorauha- ja yhteisymmärrysdialogia, ei hengellistä eikä varsinkaan opillista, Kalliala selittää.
Mahir Cosic iloitsee siitä, että Kallialan seuraaja Mari Leppänen on jatkanut uskontodialogia Kallialan jäätyä eläkkeelle. Dialogista on seurannut myös muita kokoontumisia, kuten uskontojen yhteiset rauhankävelyt Turussa.
Mahir Cosic arvostaa myös sitä, että kun oltiin valmiiksi tuttuja, voitiin reagoida nopeasti yhdessä esimerkiksi Turun puukotuksiin vuonna 2017 tai Turun juutalaisen seurakunnan synagogan töhrimiseen vuonna 2020.
– Oli hienoa, että pystyimme kokoontumaan ja sanomaan yhdessä ei tällaiselle.