Konkreettiset toimet jumalanpalveluksissa, kuten alttarin riisuminen normaaleista koristeistaan ja verhoaminen mustaan kiirastorstaina, urkujen hiljaisuus pitkäperjantaina ja hämärä kirkko pääsiäisyön messun alussa, tuovat ainakin itselleni pyhän jotenkin helpommin hahmotettavaksi.
Se, mikä kenellekin on pyhää, vaihtelee kuitenkin suuresti ihmisten välillä. Ajatuksemme pyhästä puolestaan vaikuttavat voimakkaasti arvoihimme. Helmikuun lopulla ev.lut. kirkko järjesti eduskuntapuolueiden puheenjohtajille arvokeskustelun, jossa kysyttiin, mikä on kunkin puolueen tärkein arvo. Vastauksissa toistuivat eri muodoissaan mm. vapaus, tasa-arvo ja toisista ihmisistä huolen pitäminen. Hyviä asioita kaikki.
Vaikeiden aikojen keskellä joudumme punnitsemaan omat arvomme entistäkin tarkemmin. Mikä on minulle tärkeintä, mistä en luovu ja jousta, missä puolestaan pystyn tulemaan toisia vastaan? Monet pohdinnat kumpuava hyvinkin arkisista valinnoista, mutta niiden takana vaikuttavat paljon suuremmat, periaatteellisemmat ja kauaskantoisemmat kysymykset. Ja kun tarpeeksi kauan kaivelemme, löydämme kysymysten pohjalta sen, mikä on meille pyhää.
Tässä lehdessä emerituspiispa Kaarlo Kalliala, imaami Mahir Cosic ja hänen vaimonsa Alma Cosic pohtivat pyhän olemusta, eri uskontojen pyhää ja toisen pyhän arvostamista silloinkin, kun ei itse jaa sitä. Taito asialliseen kanssakäymiseen ja dialogiin toisten kanssa, siitäkin huolimatta, että ei jaa toisen pyhää tai arvoja, onkin ominaisuus, jota tarvitsemme yhä enemmän tässä maailmassa. Keitä tahansa Arkadianmäeltä tulevan viikonlopun jälkeen löydämmekään, rukoilkaamme, että heillä on tämä taito.