Lapset maalaavat vesiväreillä Mikaelinkirkon pihalla.

Lyhyesti kirkosta

Kirkosta kirkkoon | 29.03.2023 | Lilja 3/2023

Teksti: Minna Vesanto | Kuva: Hanne Tuulos

Mikaelin SuperSunnuntai-toiminta palkittiin | Piikkiöön valitaan uusi kirkkoherra | Kirkon hallitusohjelmatavoitteet julkaistu

Mikaelinseurakunnan SuperSunnuntai-toiminta on saanut Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuuston myöntämän Arkkipooki-palkinnon.  SuperSunnuntait mahdollistavat pyhäpäivän vieton monenlaisille seurakuntalaisille ja kutsuvat yhteiseen ja yhteisölliseen sunnuntain viettoon. Palkinto jaetaan tunnustuksena merkityksellisestä, ansiokkaasta ja innovatiivisesta työstä kirkon, hiippakunnan tai seurakuntien ja niiden jäsenten hyväksi.

Piikkiön seurakuntaan valitaan keväällä uusi kirkkoherra. Kirkkoherra Merja Hermonen jäi eläkkeelle 13.9.2022. Piikkiön seurakuntaneuvosto antaa 30.3. lausunnon kirkkoherran vaalitavasta, jonka jälkeen Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli päättää asiasta. Virka julistetaan todennäköisesti auki huhtikuun aikana. Seurakunnan kirkkoherra voidaan nykyisin valita joko välillisellä tai välittömällä vaalilla. Välitön vaali tarkoittaa sitä, että seurakunnan täysi-ikäiset jäsenet voivat äänestää kirkkoherrasta. Välillisessä vaalissa taas seurakuntayhtymään kuuluvan seurakunnan seurakuntaneuvosto tai itsenäisen seurakunnan kirkkovaltuusto tekee päätöksen uudesta kirkkoherrasta. 

Kirkon hallitusohjelmatavoitteet 2023 tähtäävät kriisinkestävään yhteiskuntaan ja korostavat turvan, toivon ja luottamuksen merkitystä arjessa henkisen kriisinkestävyyden vahvistamiseksi: ”Seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on vahvistaa ihmisten luottamusta ja tulevaisuususkoa. Suuntana pitää olla sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta, jossa pidämme huolta jokaisesta apua tarvitsevasta ja kannamme vastuuta yhteisestä luomakunnasta” (evl.fi). Hallitusohjelmatavoitteita on kaikkiaan seitsemän ja niihin voi tutustua osoitteessa evl.fi/plus/yhteiskunta-ja-kirkko. Tavoitteissa nostetaan esiin eriarvoisuuden vähentäminen, nuorten hyvinvointi, tasapainoinen aluekehitys, uskonnonvapaus, uskontolukutaito sekä globaali oikeudenmukaisuus ja ilmastokestävä elämäntapa.

MITÄ TYKKÄSIT JUTUSTA?

Kiitos, että autat meitä kehittämään lehden sisältöä.