Hiltusen reaktio oli lähinnä kauhistus. Että hänkö kirjoittaisi!
– En ole koskaan kirjoittanut, enkä todellakaan unelmoinut kirjoittamisesta. En ainakaan sen jälkeen, kun lukion tokalla sain aineesta 5+ ja saatteen ”Aivan älytöntä”. En myöskään ikinä ole halunnut, että kukaan lukisi juttujani. Kerran pidin jonkin puheen ja unohdin sen paperin pöydälle, joten kun kollega ryhtyi lukemaan sitä, nappasin äkkiä sen hänen kädestään, että älä vaan lue! Pitämäni hartaudetkin olen aina tehnyt ihan ranskalaisin viivoin. Mutta lupasin kuitenkin yhden Face-kirjoituksen tehdä, Hiltunen kertoo.
Ja niin siinä kävi, että teksteistä tuli sen verran hyvää palautetta, että nyt tarinoita on tehtynä yli 70 ja niistä on koostettu myös pieni hartauskirja nimeltään ”Voimapakki – rohkaisun ja lohdutuksen sanoja arjesta”.
Vaan ei se helppoa ollut, ensimmäinen teksti syntyi tuskien kautta.
– Soitin siskollenkin ja kyselin, että voiko tällaista julkaista, kun tämä on ihan tyhmä – ja myös somevastaavallemme valitin samaa. Mutta niin kävi, että palaute olikin hyvää. Ja kun sitten sattui korona-aika, eli olin etätöissä kuten muutkin, niin kirjoittamisesta tulikin pikkuhiljaa harrastus. Kirjoitin lomallakin päivät pitkät.
Kirjan julkaisu lähti oikeastaan vitsistä.
– Facebook-tekstin dead line oli seuraavana aamuna kello yhdeksän. Edellisenä iltana kello 23 paruin kotona, ettei ole mitään sanottavaa. Poikani tuli siihen ja sanoi, että hei sinähän näytät nyt ihan kirjailijalta. Vitsailtiin siitä sitten tyyliin, että tupakki vaan suupieleen ja kirjoituskone esiin. Siitä kuitenkin jäi ajatus itämään.
Hiltunen kertoo olleensa aina hyvin arka ja pelänneensä epäonnistumista, mutta nyt hän ryhtyi miettimään, että mitä jos kuitenkin uskaltaisi.
– Esitin vähän leikillään ylös pyynnön, että Jumala, jos on hyvä idea lähettää näitä tekstejä kustantajalle, niin anna merkki kahden vuorokauden sisällä. Kahden päivän päästä seurakunnan meseen tuli viesti, jossa toivottiin, että Sirpan hartauksista tehtäisiin kirja.
Niinpä Hiltunen rohkaistui ja lähetti tekstit neljälle kristilliselle kustantajalle ja yhdestä tärppäsi.
– Löysin lopulta myös sen rouvan, joka oli viestin laittanut, otin häneen yhteyttä ja kerroin tarinan. Hän lähetti minulle liikutuksessaan ruuduntäydeltä itkuhymiöitä ja kertoi kipuilleensa sen kanssa, että onko hänestä enää mitään iloa kenellekään. No oli!
Ja mitä hartaudet sitten käsittelevät? Arkisia sattumuksia.
– Kirjoitan äitiydestä, siitä mitä lapset opettavat ja kuinka siitä seuraa usein myös hengellinen opetus. Omasta nuoruudesta kirjoitan, ihastuksista, miten tapasin mieheni, kuinka minulla oli tyttönä kauhean huono itsetunto, kunnes 16-vuotiaana tulin uskoon ja asiat pikkuhiljaa muuttuivat. Pääsanomani on, että sinä olet rakastettu. Se on asia, jonka olisin halunnut nuorena kuulla. Että vaikka peilikuva tai muut ihmiset sanoisivat mitä, niin sinä olet rakastettu.