Juhla irrottaa elämää arjesta. Se on iloksi tarkoitettu. Juhliminen saattaa kuitenkin olla raskasta suorittamista, kamalan työlästä valmisteluineen päivineen ja juhlamieltä täytyy oikein hakea ja houkutella. Ilo tuntuu olevan kiven takana. Mutta onko juhla silloin juhlaa?
Vaikka ei ympärilleen katsoen uskoisi, kirkkovuosikalenterin mukaan ennen joulua eletään ensimmäisestä adventista alkavaa adventtipaastoa. ”Saapuvaksi odottamisen” paastoa, joka kutsuu keskittymiseen, suuntaamiseen ja luopumiseen. Vapauttamiseen. Siihen, että voisi nöyrtyä elämälle, riisua sitä rutiineista ja laskea hetkeksi alas arjen kivirepun. Siihen, että keskittyisi miettimään, mitä oma joulumieli kaipaa ja voisiko sen tänä jouluna löytää. Siinä elämänvaiheessa, jota juuri nyt elää.
Erityisen tärkeältä sen miettiminen tuntuisi tänä jouluna, kun kriiseillä kyllästetty elämä ympärillä tärisee epävarmuuttaan.
Minun juhlamieleni syntyy levollisesta, hitaasta ja kiireettömästä olemisesta, kääriytymisestä hämärään tuikkivaan valoon, musiikkiin ja kauniisiin sanoihin. Ja siitä, että saa pala kurkussa laulaa ”laps tyhjät kätes ihanat”.
Mistä syntyy sinun juhlamielesi tänä jouluna?