Aikataulupalapeli. Se kuvaa tämän perheen arkea parhaiten. Joka viikko pastoripariskunta Milla ja Harri Ruskeepää pitää kalenterisulkeiset, joissa sumplitaan epäsäännölliset työmenot sekä Ellan, 8, Aaron, 6, ja Toivon, 4, arki harrastuksineen.
– Pitää selvittää, milloin kukakin on kotona, kumpi on lapsivuorossa sekä kuka vie kenet ja mihin. Joka viikko on erilainen ja lapsilla on eri rytmi kuin meillä. Kyllä tämä aika säätämistä on, Harri naurahtaa.
Harri on töissä Liedon seurakunnassa, Milla Maarian seurakunnassa Turussa. Töitä on päivisin, iltaisin ja viikonloppuisin. Pappia tarvitaan milloin missäkin, ja perheen käytössä on vain yksi auto.
Ruskeepäiden arjessa toinen aikuisista hoitaa lapsikatrasta hyvin usein yksin. Jumalanpalvelukset, häät, hautajaiset ja ristiäiset ovat useimmiten viikonloppuisin. Siispä vähintään jompikumpi perheen aikuisista on viikonloppuna aina töissä, vaikka lapset ovat vapaalla.
Kaksikon mukaan vaihtelevuus on heistä yksi papin työn parhaita puolia, vaikka se lapsiperhe-elämään huonosti sopiikin. Toisaalta perhe-elämän vastuut on helppoa jakaa, kun työtilanne on kummallakin sama.
– Olen aina luottanut siihen, että asiat saadaan jotenkin järjestymään. Lapset ovat jokapäiväinen ilon ja kiitollisuuden aihe, vaikka arki säätämistä onkin, Milla sanoo.
On monen käänteen summa, että Milla ja Harri ylipäätään tapasivat. Tai, kuten Harri asian papillisesti ilmaisee, se on vaatinut ”monenlaista johdatusta”.
Hän suuntasi Helsinkiin teologian opintoihin suoraan Lauttakylän lukiosta Huittisista. Salon Kiskossa nuoruutensa elänyt Milla mietti ammatinvalintaa pidempään. Hän aloitti teologisen vasta opiskeltuaan hyvän tovin sisustusalan artesaaniksi. Millasta tulikin lopulta sekä pappi että artesaani.
Kaksikon kohtalokas tapaaminen osui Helsingin yliopiston avajaisiin vuonna 2005, kun Harri opiskeli teologiaa viimeistä ja Milla ensimmäistä vuotta. Siitä lähtien he ovat pitäneet yhtä.
Perhe-elämä oli kummankin haaveissa alusta saakka. Esikoista odotettiin pidempään, mutta kaksi seuraavaa lasta syntyikin kahden vuoden välein. Jälkikäteen ajateltuna asiat tuntuvat menneen hyvässä järjestyksessä.
– Muistan, että ensimmäiset pappisvuodet olivat uuvuttavia, kun ihan kaikki oli uutta. Oli hyvä, että papin työ tuli tutuksi ennen lapsia. Ei tätä lapsiperhearjen säädön määrää osannut ajatella etukäteen, Harri pohtii.
Pariskunta on tehnyt tietoisia ratkaisuja lapsiperhearkea keventääkseen. He ovat hoitaneet kaikkia lapsia kotona kolmivuotiaiksi asti, minkä aikana yksi aikuinen kerrallaan on elänyt papin epäsäännöllistä työarkea.
– Lapset ovat pieniä vain kerran, ja siitä ajasta haluaa nauttia. Toisaalta se on myös helpottanut merkittävästi kahden papin työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista, Milla sanoo.
Hän palasi töihin viimeisimmän kerran vuosi sitten elokuussa. Siitä lähtien Harri on tehnyt 80-prosenttista työaikaa, mikä keventää arkea nyt, kun kumpikin on töissä.
Lapset ovat pappisperheen arkeen tottuneita. Heille on ihan tavallista, että toinen vanhemmista on pois, tai että iskää tai äitiä lähdetään hakemaan illalla töistä yökkärit päällä ja nukahdetaan autoon.
Ruskeepäillä maanantait on pyhitetty perheelle. Silloin Millalla ja Harrilla on yleensä yhteinen vapaapäivä ja Toivo ei mene päiväkotiin. Aaro ja Ella liittyvät seuraan eskarin ja koulun jälkeen.
Maanantaita vietetään usein kotona, koska koko perheen kiireetön yhdessäolo on siellä harvinaista. Vapaapäivänä saatetaan käydä metsäretkellä tai tehdä yhdessä arkisia asioita, kuten kauppareissuja.
– Silloin minulla on tyytyväinen olo, jos olen pystynyt jättämään askareet syrjään ja ollut oikeasti läsnä perheelle, Milla sanoo.
Haastattelun aikana tunnelmien äkkinäinen vaihtuminen lapsiperheessä käy ilmeiseksi. Aluksi perheen satavuotiaassa puutaloasunnossa on hiljaista. Toimittajan vierailu taitaa jännittää, ja lapset puuhailevat vaitonaisina omiaan.
Kun pullat on herkuteltu ja aikuisten keskustelu pääsee vauhtiin, meininki vapautuu. Perheen pienimmät Aaro ja Toivo tempautuvat vauhdikkaaseen roolileikkiin aurinkolasein ja kauluripäähinein varustettuina.
Keskustelu Millan ja Harrin kanssa siirtyy luontevasti kontrastiin työn ja perhe-elämän välillä. Papin työ vaatii syvää läsnäoloa. On aikamoinen muutos siirtyä perheremakan keskeltä esimerkiksi siunaamaan ihmistä haudan lepoon. Jotenkin uuteen tunnelmaan kuitenkin aina pääsee.
– Kun toimitus alkaa, siinä on kuitenkin aina tosi läsnä ja muu unohtuu, Milla miettii ja Harri nyökyttelee vieressä.
Pariskunnan työtavoissa on myös eroja. Milla voi hyvin valmistella toimituksia kotona, kunhan saa työhuoneen oven kiinni. Harrin pitää lähteä kotoa pois pystyäkseen keskittymään.
Milla pohtii työn yksityiskohtia enemmän, kun Harri on suurpiirteisempi. Molemmat tunnistavat itsessään tunnollisuuden ja kunnianhimon. Kun vaatii itseltään paljon, kohtaa pakosti myös riittämättömyyden tunteita. Kysyy itseltään, olisiko voinut tehdä enemmän, vaikka töissä meni ihan hyvin.
– Monta asiaa voisi ottaa kevyemmin, mutta toisaalta sitten työ ei antaisi itselle niin paljon, Milla sanoo.
Riittämättömyyden tunteita valuu myös perhe-elämään. Miten antaa yksilöllistä huomiota lapsille, kun usein huolehtii yksin kolmesta lapsesta? Tai mistä löytää voimat läsnäoloon, kun työpäivä on imenyt sosiaaliset voimavarat?
– Väsymyksen takia perheen yhteinen aika ei ole aina niin laadukasta, kuin itse haluaisi. Mutta ehkä se on semmoista muissakin perheissä, Harri sanoo.
Joululle Ruskeepään perheessä raivataan tietoisesti tilaa. Koska joulu on pappien tärkeintä sesonkiaikaa, perheen jouluvalmistelut aloitetaan varhain. Milla ja Harri säästävät kesälomistaan aina pari vapaapäivää ensimmäisen adventin alle, jotta ehditään rauhassa laittaa joulukoti.
Milla kertoo pääsevänsä juhlatunnelmaan puuhailemisen ja valmistelun kautta. Se tarkoittaa jouluverhoja, -koristeita, -pöytäliinoja ja -valoja, mutta myös omien ajatusten kääntämistä kohti joulun sanomaa.
– Jumala ei tarvitse valmistelua, mutta ihmiselle se voi olla merkittävää. Joulun sanomassa hienoa on se, miten Jeesus syntyi kaiken keskeneräisyyden keskelle.
Milla ja Harri Ruskeepää koristelivat perheen joulukodin jo ensimmäisen adventin alla. Näin perheen rakastamasta sesongista saadaan nauttia mahdollisimman pitkään.
– Ja meille joulukodin laittaminen ei ole rasite vaan ilo ja voimavara, Harri lisää.
Joulun sanoman välittäminen omille lapsille on Millalle ja Harrille tärkeää. Heistä on hienoa liittyä joulunvieton pitkään, historialliseen jatkumoon. He muistavat laulaneensa Enkeli taivaan lausui näin joulukirkossa lapsena. Tuntuu merkitykselliseltä kokea sama nyt omien lasten kanssa.
– Sama laulu kantaa vuosisadasta ja sukupovesta toiseen, Milla sanoo.
Yhteiskunnan maallistuessa joulun sanomaa siivotaan pois päiväkodeista ja kouluista. Harrista esimerkiksi koulujen joulukirkot tai suvivirren laulaminen on ovat tärkeitä rituaaleja myös perinteiden vaalimisen näkökulmasta, vaikkei hengellisestä sisällöstä välittäisikään. Niiden lopettaminen olisi hänestä typerää ja lyhytnäköistä.
– Ajattelen, että lapsilla on oikeus kuulla, miksi joulua vietetään, Milla lisää.
Kaksikko on huomannut, että kristillisen sanoman ja sisältöjen välittäminen lapsille ja nuorille on yhä enemmän vanhempien harteilla. Harrin mukaan esimerkiksi rippikoulutyössä huomaa, miten irralliset nykynuorten tiedot omasta uskonnostaan usein ovat. Perustiedoista pitää jutella enemmän kuin ennen.
Millan mielestä joulunaika tarjoaa hyviä tilaisuuksia puhua joulun sanomasta lapsille. Aiheen äärelle pääsee helposti esimerkiksi enkelikoristetta ripustaessa tai pipariseimiasetelmaa leipoessa. Lasten kanssa käytännönläheisyys toimii.
Joulupuuhat ovat mieluisia koko perheelle.
Joulua kohti pariskunnan työtahti kiihtyy. Joulutilaisuuksien sesonki on marraskuun lopulta jouluun saakka. Ilosanomaa kerrotaan monenlaisissa tilaisuuksissa ja eri ikäisille. Heistä juuri sanoman välittäminen on joulunajassa parasta.
– Jeesus syntyi vapahtajaksi tähän pimeään maailmaan. Sehän sen jouluilon meille tuo, eikä sen kertomiseen kyllästy koskaan, Harri sanoo.
Milla nyökyttelee ja lisää, että sanoman välittämisen lisäksi on hienoa olla pappina ylläpitämässä ihmisille merkityksellisiä perinteitä. Kirkolla on tärkeä rooli toivon, valon ja turvan tuojana.
– Korona-aikana on puhuttu paljon kotivarasta, mikä pitäisi olla valmiina kellarissa. Minusta kirkolla on tärkeä tehtävä olla ylläpitämässä hengellistä kotivaraa.
Ruskeepään perheen jouluun kuuluu se, että iskä tai äiti lähtee välillä pitämään jumalanpalvelusta.
Harri muistaa yli 15-vuotiselta papinuraltaan ehkä yhden tai kaksi täysin töistä vapaata joulua.
– Totta kai se on hienoa, jos ei tarvitse jouluna lähteä mihinkään. Joulupalvelus on silti tosi mieluisa työtehtävä.
Kaksikosta töissä on jouluna ihan omanlaisensa, harras tunnelma. Joulukirkko on monelle suomalaiselle edelleen tärkeä perinne, ja ihmiset tulevat tutun sanoman ja laulujen äärelle mielellään.
– Tekeehän se omankin joulun, kun saa olla oman seurakunnan kanssa yhdessä. Maarian kirkko on upea, kun vanhat holvikaaret hohtavat kynttilänvalossa, Milla sanoo.
Joulun työtehtävien lomaan saa soviteltua aikaa myös perheelle ruokien, lahjojen ja yhdessäolon parissa. Perheen joulunviettoa rauhoittaa se, että Harri ja Milla valmistelevat joulun työtehtävät etukäteen. Tänä jouluna Harri toimittaa jouluaaton hartauden Littoisten kirkossa, ja muu perhe tulee kuuntelemaan.
Harrista ja Millasta on onni ja etuoikeus, että pappina saa kulkea ihmisten rinnalla elämän suruissa, iloissa ja tärkeissä perinteissä. Oli kyseessä häät, hautajaiset, ristiäiset tai perinteinen joulukirkko, pappiin kohdistuu aina myös odotuksia.
Heistä on hankalaa sanoa, mikä tekee joulukirkosta onnistuneen. Milla on huomannut vuosien varrella, että kuulijan kokemus on niin subjektiivinen, ettei papin parane liikaa arvioida omaa tekemistään. Pitää tehdä parhaansa ja koittaa tuoda joulun ikiaikainen sanoma tähän päivään.
– Ainahan sitä toivoo, että ihmiset saisivat puheista ajattelemisen aihetta. Vaikutus kuulijoihin on kuitenkin lopulta Jumalan teko, Harri lisää.