Jos emme kuitenkaan takerru teologisiin kiemuroihin ajan luotuisuudesta ja pitäydymme itse pääajatukseen, muistuttaa se siitä, että mitä enemmän meillä on meneillään elämässämme, sitä enemmän tarvitsemme myös taukoja ja itsemme palauttamista olemaan läsnä juuri tässä hetkessä.
Juuri tässä hetkessä on aina läsnä myös Jumala. Jumala on ollut menneisyydessä ja Jumala on tulevaisuudessa, mutta Hänen kohtaamisensa paikka on tässä ja nyt, sillä aivan kaikki kohtaaminen tapahtuu nyt-hetkessä. Kohtaamme toisemme nyt-hetkessä, kohtaamme itsemme nyt-hetkessä ja kohtaamme Jumalan nyt-hetkessä.
Siinä missä aika on Jumalan luomaa, kiire on meidän ihmisten luomaa. Tämä ei tarkoita sitä, että kiire ei olisi todellista, mutta se on tulosta hyvin monenlaisista omista – isoista ja pienistä – valinnoistamme ja toki myös meidän puolestamme tehdyistä valinnoista. Moniin voimme vaikuttaa, kaikkiin emme. Siihen miten suhtaudumme kiireeseen taas voimme vaikuttaa aina.
Pysähtyminen tähän hetkeen palauttaa meidät itseemme. Se tuo meidät läsnäoleviksi omaan kehoomme ja se tuo mielemme takaisin sieltä missä ikinä se onkaan ollut askaroimassa. Rukous voi tällaisena hetkenä olla sanaton huokaus tai kiitos tai sitten voimme tietoisesti valita pysähtyä sanoittamaan niitä asioita, jotka juuri sillä hetkellä haluamme Jumalalle sanoa olipa sitten kyse omien tunteiden tunnistamisesta, kiitollisuuden ilmaisemisesta tai siitä, että haluamme pyytää jotain.
Rukous:
Kiitos Pyhä Jumala, että ei ole hetkeäkään, jolloin Sinä et ole kanssani.
Siunaathan rakkaimpiani ja koko tätä maailmaa.
Ole kanssani, kun jatkan tästä hetkestä eteenpäin.
Auta minua olemaan läsnä Sinulle, toisille ja itselleni.
Aamen.