Tytti Lääperi

Turun kaupungin ennaltaehkäisevän terveydenhuollon johtaja Tytti Lääperi aloitti työssään heinäkuussa.

Neuvolat käännekohdassa

Näkökulma | 31.08.2022 | Lilja 8/2022

Teksti: Heidi Pelander | Kuva: Jussi Vierimaa

Ennaltaehkäiseviin palveluihin pitää satsata, jotta neuvolat toimivat tulevaisuudessakin, sanoo Tytti Lääperi.

Tytti Lääperi johtaa Turun äitiys- ja lastenneuvolapalveluita kinkkisessä tilanteessa. Neuvoloita vaivaa ankara henkilöstövaje, ja koronan aiheuttamat poissaolot ovat entisestään vaikeuttaneet tilannetta.

Seurauksena neuvolapalveluita on supistettu. Ilman ajanvarausta toimivaa avoneuvolaa ei ole voitu pitää joka arkipäivä auki, puhelinpalvelussa on ruuhkaa ja leikki-ikäisten määräaikaistarkastuksiin on vaikeaa saada aikoja.

– Olemme hoitaneet ensisijaisesti kriittisimmät, eli raskaana olevat ja vauvaikäiset. Toivon, että vielä tämän vuoden aikana myös tarkastusvelkaa saataisiin hoidettua paljon pois, Lääperi sanoo.

Tarkistusvelkaa aiotaan purkaa sunnuntaityönä. Hän uskoo, että sunnuntaikorvaus motivoi terveydenhoitajia ja neuvolan lääkäreitä jonojenpurkutalkoisiin.

Koko valtakuntaa vaivaama hoitajapula koskee myös neuvoloita. Lääperi uskoo, että työnantaja voi vaikuttaa paljon terveydenhoitajan työn vetovoimaan.

Hänestä jokaisen uuden työntekijän täytyy saada syvällinen perehdytys. Turussa täytyy satsata myös lähijohtamiseen. Pitää olla aikaa kohdata työntekijöitä ja antaa heille mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä.

Lääperin mukaan neuvolaterveydenhoitajan työ on vaativaa ja moniammatillista. Asiakkaita on monista kieli- ja kulttuuritaustoista. Rutiinitoimenpiteiden lisäksi pitäisi pystyä haistamaan lasten ja vanhempien tuen tarpeita ja ohjaamaan heitä eteenpäin.

– Näihin asioihin pysähtyminen on haasteellisempaa, jos neuvolan resurssit ovat kovin tiukalla.

Suomalainen neuvola juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Lääperin mukaan maailmallakin kehuttu järjestelmä pysyy voimissaan vain siten, että sen resurssit turvataan.

Hänestä Turussa ykkösasia olisi taata avoneuvolan aukiolo, ja neuvolan puhelinpalvelua pitäisi kehittää tehokkaammaksi.

Lääperi on laskenut, että vahvat ennaltaehkäisevät palvelut neuvolassa tulevat paljon halvemmaksi kuin nykytilanne, jossa asiakkaita valuu turhaan erikoissairaanhoitoon.

Hänestä neuvola voisi tarjota erikoislääkäripalveluita, imetyspoliklinikkaa, uniohjausta, vanhemmuusryhmiä ja vauvahierontaa, joko omana toimintana tai ostopalveluna, tasavertaisesti kaikille perheille.

Vuodenvaihde on Turun neuvoloille käännekohta, kun ne siirtyvät osaksi Varsinais-Suomen hyvinvointialuetta. Lääperi toivoo päättäjiltä satsauksia palveluiden toimivuuteen jo ennen sitä.

– Se vaatii resursointia, osaamisen vahvistamista ja aikaa lähijohtajuudelle.

MITÄ TYKKÄSIT JUTUSTA?

Kiitos, että autat meitä kehittämään lehden sisältöä.