Seurakuntavaalien ehdokasrekrytointi on käynnissä. Luottamushenkilöiden tehtävästä ja roolista infotaan ehdokkuudesta kiinnostuneille Aureliassa, Aurakatu 18, keskiviikkona 24.8. klo 17-19. Ehdokkaaksi asettumisesta ja luottamustehtävästä kertovat muun muassa Kirkkopalvelut ry:n kampanjaedustaja Annmari Salmela sekä luottamustehtävissä kokeneina henkilöinä Seppo Lehtinen, Petra Lindblad ja Juha Nappu. Joka neljäs vuosi järjestettävät seurakuntavaalit pidetään tänä vuonna 20.11. Vaaleissa valitaan luottamushenkilöt Turun ja Kaarinan kymmeneen seurakuntaneuvostoon sekä yhteiseen kirkkovaltuustoon. Vaalien ehdokasasettelu päättyy 15.9.
Avustuspisteen toiminta Rautakadulla jää juhannuksena tauolle. Maaliskuun lopusta toukokuun loppuun Avustuspiste Turku on tarjonnut auttamisen väylän parille tuhannelle yksityishenkilölle, yhteisölle ja yritykselle. Avustuspisteellä asioi noin 300 ukrainalaista avun tarvitsijaa viikoittain. ”Apua on saatu toimitettua hienosti. Julkisen puolen tuet on saatu nyt pyörimään Suomessa oleville ukrainalaisille. Avustuspiste vetää nyt ainakin hetken henkeä ja kesätauon jälkeen arvioidaan sitä, millaista tukea silloin tarvitaan”, kertoo diakonia- ja sielunhoitotyön johtaja Teemu Hälli. ”Ruoka- ja hygieniatuotteet jaetaan aina nopeasti loppuun, mutta muu jakamatta jäävä huolehditaan eteenpäin muihin ukrainalaisia auttaviin avustuspisteisiin kuten Raision Avustuskeskukseen, Daisy Ladiesiin, Karderoopiin sekä vastaanottokeskuksiin”, kertoo Avustuspisteen koordinaattori Elizabelle Laine.
Kirkollisten kesäjuhlien sesonki on koronakesien jälkeen jälleen hyvin käynnissä. Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu on kirkon herätysliikkeiden kesäjuhlien superviikonloppu. Silloin järjestetään vuoden suurimmat kesäjuhlat vanhoillislestadiolaisten Suviseurat Lopella, körttien Herättäjäjuhlat Joensuussa ja evankelisten Evankeliumijuhla Karkussa. Pelkästään Suviseurat kokoaa lähes 80 000 kävijää seurapuheiden, virsien ja laulujen pariin.