Esimerkiksi veteraaneista ajattelen, että he ovat tehneet ison työn ja nyt on minun vuoroni tehdä jotain heidän hyväkseen. Silloin kun aloitin parikymmentä vuotta sitten, veteraanikerhojakin oli pari, mutta nykyisin tietenkin väkeä on vähemmän. Vielä he silti jaksoivat lähteä kevätretkelle, miettii Katariina Ottosson, joka on ikänsä tehnyt seurakunnissa erilaisia vapaaehtoishommia.
Kaikki alkoi Piikkiön Tammipartiosta.
– Menin sinne seitsemänvuotiaana, enkä ole pois lähtenyt enkä lippukuntaakaan vaihtanut. Tällä hetkellä olen mukana myös esimerkiksi Betlehemin rauhantulen levittämisessä: se on vähän niin kuin olympiatuli ja haetaan syksyn pimetessä Betlehemistä, josta se kuljetetaan eri maiden läpi, kunnes lopulta se saapuu myös Suomeen ja levitetään edelleen adventin aikaan kirkkoihin, vanhustentaloille, päiväkoteihin ja vastaaviin.
Partion kautta Ottossonille on tullut myös pesti Martinseurakunnan nuoriso- ja perhetyön johtokunnassa. Piikkiön kirkolla hänet voi tänäkin kesänä nähdä muutaman kerran Tiekirkko-oppaan roolissa. Kesään mahtuu myös erityisnuorten rippileiri.
Vapaaehtoistyö on Ottossonille oikeastaan elämäntapa, vähän niin kuin se partiokin.
– Partio on molempia: sekä elämäntapa että vapaaehtoistyötä, sillä jos suunnittelee ja pitää vaikka kerran viikossa kerhoillan 20 alakoululaiselle, niin kyllä se työstä käy. Ajattelen, että kaikenlainen vapaaehtoistyö on antoisaa. Voi toteuttaa itsestään sellaisia puolia, joita ei ehkä arkityössä voi. Saa voimavaroja, ystäviä, uusia kokemuksia. Eikä työhön ole pakko sitoutua niin, että sitä täytyy tehdä koko ajan. Jokaiselle löytyy varmasti sopiva tapa osallistua.
Ottosson myös uskoo, että vapaaehtoistyö on jotain sellaista, joka tekee kirkostakin paremman kirkon. Tämän hän huomasi ollessaan harjoittelussa Aurinkorannikon suomalaisessa seurakunnassa.
Siellä on parinkymmenen tuhannen ihmisen suomalaisyhteisö, ja suurin osa asioista hoituu vapaaehtoisten voimin.
– Tein siellä kaikkea mahdollista, vedin kerhoja ja piirejä, avustin messuissa, siivosin lelulaatikoita, hain kodittomia syömään, olin mukana retkillä ja rippikoulutyössä, tein esitteitä ja niin edelleen. Ilman vapaaehtoisia se seurakunta olisi täysin toisen näköinen.
Aurinkorannikon harjoittelu puolestaan liittyi siihen, että sosiaalialan ohjaaja Ottosson halusi lukea toisenkin ammatin itselleen. Toiveena on, että hän pian olisi sosionomi-diakoni.
– Olen oikeastaan kulkenut hitaasti mutta varmasti sitä kohti. Vapaaehtoistyössäkin minulle on tärkeää seurakuntayhteys, mutta kun tavallisessa työelämässä ei kristillisiä arvoja niin ole tapana liputtaa, niin diakoniatyössä on sitten sekin ulottuvuus. Siksikin se Espanja-kokemus oli niin hieno.
Ja kun se Piikkiön kesäkirkko nyt tuli mainittua, niin kannattaako matkailijan sinne saakka vaivautua?
– Totta kai! Piikkiön kirkko ei ole kauhean tunnettu, mutta se on kaunis, siellä on hyvä maisemat ja hieno tie pappilaan. Kirkko on muuten rakennettu poikkeuksellisen nopeasti. Voin kertoa miksi, jos tulette käymään!