Leikkimistä Skappelissa.

Kolmevuotias Roope Nurmi poikkesi leikkimään Skappelin leluilla isänsä Juha Nurmen kanssa. Kaksikon seurana lastenohjaaja Päivi Leinola.

Astu perheiden olkkariin!

Elämä | 17.02.2022 | Lilja 2/2022

Teksti: Heidi Pelander | Kuva: Timo Jakonen

Kaikille avoin Skappeli tarjoaa lapsiperheille tekemistä, kohtaamisia ja tukea.

Lastenohjaaja Päivi Leinola koordinoi työkseen Skappelin toimintaa. Kauppakeskus Skanssissa sijaitsevassa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kohtaamispaikassa on monenlaista tekemistä lapsiperheille. Tärkeintä Leinolalle on kuitenkin vuorovaikutus lasten ja vanhempien kanssa.

– Täällä ollaan ihmisiä kohtaamassa ja aidosti läsnä, hän summaa.

Skappeliin tullaan kivan tekemisen ja vertaisseuran perässä, mutta taustalta voi paljastua myös avun ja tuen tarpeita. Pikkulapsiperheiden vanhempien haasteet, kuten unenpuute, uupumus tai tukiverkon puute, tulevat usein esiin arkisen jutustelun lomassa.

Leinola on koittanut punoa Skappelin yhteistyöverkostot mahdollisimman laajalle, jotta vanhemmat saisivat kattavasti tietoa tarjolla olevasta avusta, tuesta ja tekemisestä.

Yksi Skappelin yhteistyökumppaneista on Turun ensi- ja turvakoti ry:n Baby Blues -hanke. Se tarjoaa matalan kynnyksen keskusteluapua raskaana oleville ja 0–3-vuotiaiden lasten vanhemmille.

– Keskustelun aiheet voivat liittyä esimerkiksi vanhemmuuteen, perhearkeen, jaksamiseen tai alakuloisuuteen, Baby Blues -ohjaaja Marjaana Ojaniemi Turun ensi- ja turvakoti ry:stä kertoo.

Baby Blues -toiminnassa perheen tarpeet huomioidaan yksilöllisesti ja tapaamisten sisällöt suunnitellaan yhdessä. Ideana on tukea vanhempien jaksamista vauva-arjen pyörityksessä ja auttaa vahvistamaan vauvan ja vanhempien välistä kiintymyssuhdetta.

Tapaamiset ohjaajan kanssa voidaan järjestää kotikäynteinä, etäyhteydellä tai Ensi- ja turvakoti ry:n tiloissa. Käynnissä on myös yksi vanhempien vertaisryhmä ja toinen on suunnitteilla. Ojaniemi korostaa, että Baby Blues on ennaltaehkäisevä palvelu, johon kannattaa tarttua matalalla kynnyksellä.

– Moni, joka on meitä lähestynyt, on pohtinut, että onko mulla riittävästi ongelmia. Riittää, että joku asia mietityttää. Tilanne voi helpottua jo muutaman keskustelukerran jälkeen.

Skappelissa Ojaniemen voi tavata joka toinen maanantai. Hänen mukaansa Skappelin Baby Blues -iltojen ideana on tulla ihmisten kanssa tutuiksi ja kertoa Baby Blues -toiminnasta.

Hänestä yhteistyö Skappelin kanssa tarjoaa Baby Blues -hankkeelle oivan mahdollisuuden jalkautua sinne, missä mahdolliset avun tarvitsijat ovat ja aloittaa keskusteluja matalalla kynnyksellä.

– Tosi pienistäkin asioista voi tulla juttelemaan, hän rohkaisee.

Skappelin Leinola uskoo, että Baby Bluesin kaltaiselle toiminnalle on koronan myötä entistä enemmän tilausta. Kun ihmisten elinpiiri on kaventunut, yhä useampi jää jo odotusaikana painimaan ajatustensa kanssa yksin. Sekä Leinola että Ojaniemi toivovat, että yksin sinnittelyn eetoksesta päästäisiin irti.

– Tuntuu, että apua pyydetään vasta sitten, kun ei millään kykene eikä jaksa, Ojaniemi harmittelee.

Korona-aika on vaikuttanut dramaattisesti myös Skappelin toimintaan. Ennen pandemiaa Skappelissa saattoi käydä 100 ihmistä päivässä. Nyt kävijöitä on noin 60–70 viikossa.

Leinola korostaa, että terveysturvallisuus on Skappelin lastenohjaajille sydämen asia. Leluja puhdistetaan joka käytön jälkeen, aikuiset käyttävät maskia ja tilan henkilömäärää säädellään viranomaismääräysten mukaan.

Keväälle on suunnitteilla myös uutta tekemistä. Maaliskuusta lähtien Skappelissa juhlitaan kerran kuussa lasten synttäreitä. Maaliskuussa sankareita ovat kaikki 1–6-vuotiaat, joiden syntymäpäivä maaliskuussa.

Leinola toivoo, että Skappeli olisi kävijöilleen kuin olohuone. Kaikki toiminta on ilmaista ja avointa. Tulla ja lähteä voi milloin vain.

– Parasta on se, kun kuulee vanhempien sopivan, että nähdään Skappelissa.

Baby Blues -ohjaaja Skappelissa joka toinen ma klo 16–18 (parilliset viikot). Lasten synttärit joka kuukauden ensimmäinen ke klo 12–16 (2.3. alkaen). Ajankohtaiset tiedot toiminnasta ja koronarajoituksista: facebook.com/skappeli.

Haluatko lukea Liljaa ensimmäisten joukossa?

Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa, 11 kertaa vuodessa samaan aikaan painetun lehden kanssa. Uutiskirjeen mukana saat Liljan artikkelit ja uutiset suoraan sähköpostiisi.