Pia Kirjonen seisoo ja hymyilee Logomon sillalla

Pia Kirjonen haluaa vahvistaa vuoropuhelua sote-ammattilaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä.

Yhteistyössä on voimaa

Näkökulma | 15.02.2022 | Lilja 1/2022

Teksti: Heidi Pelander | Kuva: Timo Jakonen

Tulevaisuuden sote-palveluita halutaan kehittää yhdessä kirkon, yhdistysten ja järjestöjen kanssa, sanoo hankejohtaja Pia Kirjonen.

Miten sotepalveluista saataisiin sujuvampia, asiakaslähtöisiä ja kaikille saavutettavia? Tätä pähkäillään Pia Kirjosen johdolla Varsinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeessa.

Kyseessä on eräänlainen kokeilulaboratorio, jossa eri projekteissa testataan uudenlaisia tapoja tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita. Kirjonen toivoo kokeiluihin mukaan kolmatta sektoria, kuten seurakuntia, avustusjärjestöitä ja yhdistyksiä.

Hän korostaa, että sote-ammattilaisten pakeille täytyy päästä, kun palveluita tarvitsee. Kolmannen sektorin hän näkee tukipalveluna soten rinnalla: hänestä kolmannella sektorilla on tarjolla paljon apua, lohtua ja turvaa erilaisiin elämäntilanteisiin, mistä esimerkiksi moni terveyskeskusasiakas ei ole tietoinen.

– Toivoisin, että kolmannen sektorin palveluita käytettäisiin enemmän, koska siellä on hirmuinen määrä todella hyvää tekemistä.

Yksi hankkeen kokeiluista keskittyy paljon terveyskeskuspalveluita käyttävien asiakkaiden ohjaamiseen. Ideana on, että asiakas istuu rauhassa alas juttelemaan elämäntilanteestaan ja tarpeistaan terveyskeskuksen sairaanhoitajan, terveydenhoitajan tai sosiaaliohjaajan kanssa.

Yhdessä mietitään, mitä ihmistä hyödyttäviä palveluita löytyisi sote-palveluista ja niiden ulkopuolelta. Kirkon palveluista asiakkaita on ohjattu Kirjosen mukaan esimerkiksi seurakuntien sururyhmiin sekä kirkon ystäväpalvelun ja diakoniatyön avun äärelle.

– Usein asiakas tulee terveyskeskukseen lääkärin 20 minuutin vastaanotolle. Lääkäri ehdi käydä koko elämäntilannetta läpi eikä hänen kuulukaan. Tässä kokeilussa asiakkaalle annetaan lupa kertoa ihan kaikki.

Viime helmikuussa käynnistynyt kokeilu pyörii 10 terveyskeskuksessa ympäri maakuntaa, ja sen avulla on etsitty apua ja tukea yli 100 ihmiselle.

Kirjosen mukaan sote-sektorin ja kolmannen sektorin yhteistyön suurin haaste on palveluiden sirpaleisuus: sote-puolella ei välttämättä tunneta kolmannen sektorin palveluita.

– Tässä on yritetty miettiä eri keinoja, miten sote-ammattilaisille saataisiin tietoa kolmannen sektorin palveluista. Mikäli saamme rahoitusta, meillä on alkamassa erillinen hanke yhteistyön lisäämiseksi.

Kirjonen ottaa ilomielin vastaan ideoita myös kolmannen sektorin toimijoilta siitä, miten yhteistyötä sote-ammattilaisten kanssa voisi vahvistaa ja miten sote-palveluita voisi kehittää sujuvammiksi.

MITÄ TYKKÄSIT JUTUSTA?

Kiitos, että autat meitä kehittämään lehden sisältöä.