Juudit Hurtigille puutaloidylli Turun tuomiokirkon kupeessa on enemmän kuin kaunis asuinympäristö. Hän miettii, miten erilaisina aikoina Tuomiokirkkoon on menty. Jos kirkko nyt vaikuttaa suurelta, miltä se on tuntunut ihmisistä satoja vuosia sitten?
– Uskon, että moni turkulainen voi kokea Tuomiokirkon hengellisesti tärkeäksi paikaksi. Itse menen kirkkoon ensisijaisesti olemaan hiljaa. Se on oma tapani olla hengellisyyteni kanssa, Hurtig sanoo.
Messuissa hän käy joitain kertoja vuodessa, ja laulaminen kutsuu häntä kirkkoon eniten. Lapsuuden kuoroharrastus sai syksyllä jatkoa, kun hän aloitti sopraanona Chorus Cathedralis Aboensis -kuorossa.
– Rakastan kuoroelämää ja tykkään massiivisista teoksista orkesterin kanssa.
Valtavirran luterilaisuus ei ole Hurtigille itsestäänselvyys. Hän kasvoi vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä Torniossa, ja yhteisö sulki toisin ajattelevat, myös luterilaiset ”kirkkouskovaiset”, ulkopuolelle.
Opinto-ohjaajaksi opiskelun aikana Joensuussa hänen lähipiirissään oli lestadiolaisia, jotka sallivat avoimen kyselemisen. Hurtig kertoo irtaantuneensa lestadiolaisuudesta mukavan rauhallisesti.
Hänen käsityksensä uskosta ja hengellisyydestä laventui pikkuhiljaa. Hän teki kanttorin sijaisuuksia ja oli mukana rippikoulutyössä Joensuun seurakunnassa. Iso rooli oli keskusteluilla oppilaitospapin kanssa sekä Taizé-reissuilla. Hurtigille merkittävä käänne oli se, että ajatukset uskosta saivat muuttua.
– Ja ajatusten ja uskon muuttuminen ei ole pelottavaa, hän lisää.
Turkuun Hurtig muutti töiden perässä. Neljässä vuodessa kaupungista on tullut koti, ja olo on onnekas. Töiden, naapuruston, kuoron, SPR:n ja kiipeilyn parista on löytynyt ihania yhteisöjä.
Hurtigin kaltaiset kolmekymppiset ovat kirkon tulevaisuuden kannalta keskeinen kohderyhmä. Miten kirkosta tehdään heille merkityksellinen?
Hurtigin mielestä kirkolla on edelleen yhteiskunnassa merkittävä rooli. Kirkon diakoniatyö, perheneuvonta, perhekerhot tai vaikka työ paperittomien hyväksi ovat tärkeitä palveluita, joista ei pidetä meteliä. Raja-aitojen kaataminen, kuten sateenkaarimessut, ilahduttavat.
Kirkkoa repiviä kiistoja esimerkiksi sukupuolineutraalista avioliitosta Hurtig on seurannut läheisensä kautta, joka on kirkolliskokousedustaja. Hänestä kiistat ja vallankäyttö kuvastavat yhteisön inhimillisyyttä.
– Kirkolle asetetaan täydellisyyden vaatimus: että sen pitäisi edustaa kaikkia ihmisiä. Toisaalta siinä epätäydellisyydessään se tekeekin niin. Toivoisin, että kirkon epätäydellisyydestä puhuttaisiin vieläkin enemmän ääneen.
Yhteiskuntaan Hurtig toivoisi avointa vuoropuhelua uskontokuntien välille, alkaen kaikille yhteisestä katsomusaineesta koulussa. Kirkolta hän toivoisi yhteisöllisyyden vahvistamista ja läsnäoloa siellä, missä ihmiset ovat. Seurakunta voisi olla monelle houkuttelevampi, jos sieltä löytäisi itselleen sopivan vapaaehtoistehtävän.
– Kirkkohan ei ole olemassa itseään vaan ihmisiä varten.