Miltei jokaisessa kaupungissa on maamerkkinä kirkko tai kirkkoja – ja ennen kaikkea niiden tornit, jotka nousevat liki taivaaseen saakka – tai siltä sen on täytynyt aikoinaan tuntua. Ja ovathan kirkontornit nykyihmisestäkin ihmeellisiä: miten kukaan on voinut rakentaa sellaisia alkeellisilla työkaluilla? Montako ihmistä on mahtanut horjahtaa rakennustelineiltä ja kuka käy vaihtamassa kattotiilen, kun se putoaa sieltä sadan metrin korkeudesta? Melkoinen homma on ollut tiilien ja laastin kantamisessakin – se oli pitkälti naisten hommaa. Ja tietenkin puupalkkien nostaminen korkeuksiin sen aikaisilla vehkeillä on käsittämätöntä.
Kirkontornien korkeus on konkreettinen symboli sille, että kurotetaan kohti Jumalaa ja taivasta. Se oli myös merkki kirkon mahtavuudesta. Ei ollut sopivaa, että vaikka raatihuone olisi komeampi kuin kirkko – tosin esimerkiksi keskiajalla Viipurissa alkoi olla vähän siinä ja siinä kumpi oli prameampi.
Kirkon tornit ovat myös siivittäneet rakentajia ja suunnittelijoita uskomattomiin insinööriurotekoihin. Ja vähän muihinkin tekoihin: esimerkiksi Krakovassa on komea kaksitorninen kirkko, josta kerrotaan, että sen rakennuttivat veljekset jotka ryhtyivät kilpailemaan, kumman torni on korkeampi. Lopulta toinen murhasi toisen, ja sai omansa hieman korkeammaksi. Jumala oli varmasti tyytyväinen sellaisesta omistautumisesta.
Monellakin paikkakunnalla on myös tehty vähintäänkin henkinen periaatepäätös, että ainakaan kirkon lähelle ei sovi rakentaa korkeampia rakennuksia kuin kirkko itse.
Turussa on kolme korkeaa kirkontornia: Tuomiokirkko, Mikaelinkirkko ja Martinkirkko, tervetuloa tutustumaan!
Mikaelinkirkko
Mikaelinkirkossa on useampiakin torneja. Parilla pienemmällä ei tosin ole kuin esteettinen funktio, varastona niitä voi toki käyttää, jos kohta torni ei ole kaikkein kätevin ainakaan kovin isojen tavaroiden varastointiin. Tällä hetkellä yhdestä pikkutornista löytyy aikoinaan rakentamisesta ylijääneitä tiiliä, joten jos Mikaelinseurakunta joskus rakentaa toisen kirkon, niin pesämuna on olemassa.
Varsinainen kirkon torni nousee sirona ja kauniina korkeuksiin niin, että edelleen sen näkee melkein mistä vain Turussa, vaikka kirkon ympärille onkin rakentunut korkeita kerrostaloja sitten vuoden 1905, jolloin kirkko valmistui keskelle ei-mitään.
Torni on 77 metriä korkea, merenpinnasta peräti 89. Suippoa tornia pääsee aivan ylös saakka, joskin viimeiset metrit ovat sellaiset, ettei siellä enää mahdu olemaan kuin yksi ihminen, eikä hänkään saa olla kovin ylensyönyt. Ikkunoita ei siellä myöskään ole.
Mikaelinkirkon torni näyttää tutulta sisäpuoleltakin. Tornin huipulla on pieni huone, jonka ikkunoissa joulunaikaan loistavat kyntteliköt näkyvät aina Pohjolaan saakka.
Mikaelinkirkon suippo torni on rakennettu rautakehikon ympärille: ulkopuolella on ensin laudat ja sitten kiviset paanut – joita aina silloin tällöin myrsky irrottelee. Uusia ei tehdä enää kivestä vaan pellistä ja ne ootrataan näyttämään samalta kuin alkuperäiset. Paanujen vaihto on sitten oma operaationsa – aika pitkiä tikkaita tarvitaan.
Kirkko sai kellot vasta liki 30 vuotta valmistumisensa jälkeen, sillä rahapula vaivasi. Kellot lahjoitti turkulainen kauppiaspariskunta Edla ja Hjalmar Aarnio.
Sen sijaan vähän kellojen yläpuolelle kirkon suunnitellut Lars Sonck on tehnyt näköalatasanteen, josta on ikkunanäkymä neljään suuntaan. Portaita sinne on noin 200, mutta korkeutta ei siinä kohdassa ole kuin 39 metriä. Siitä vielä jonkun verran ylöspäin on toiset ikkunat, joista näkee jo vähän paremmin, Raisioon saakka. Varsinaista panoraamanäkymää ei ole tarjolla, sillä ikkunat ovat melko pienet.
Mikaelinkirkon vahtimestari Mirja Pentti kertoo, että torniin on toisinaan päästetty ihmisiä tutustumaan, mutta ei enää toviin.
– Turvallisuusmääräykset ovat nykyään kovin tiukat, eikä torni täytä määräyksiä, jotka on tarkoitettu tiloihin, joihin päästetään yleisöä. Se on enemmänkin sellaista huoltotilaa.
Ja kyllä: kaiteet eivät todellakaan kaikin osin olisi EU:n hyväksymiä ja osa portaista on pikemmin tikkaita kuin portaita. Mutta onhan se pieni seikkailu päästä jo pelkästään kävelemään kirkkosalin holvien yläpuolella. Ne on peitetty tulenkestävällä kankaalla, joka suojaa myös rapautumiselta.
Kovin usein ei vahtimestarikaan ihan ylös saakka kipua, sen sijaan kirkkosalin yläpuolella kyllä, koska siellä on koneisto jolla voidaan laskea lamput alas niin että voidaan vaihtaa uudet palaneiden tilalle.
– Ylhäällä tulee käytyä ehkä pari kertaa vuodessa tarkastamassa, että kaikki on kunnossa. Näköala on kyllä hieno, Turku on kaunis kaupunki! Pentti sanoo.
Martinkirkko
Martinkirkon torni kohoaa itse asiassa meren pinnasta korkeammalle kuin Tuomiokirkon torni, mutta se johtuu siitä, että Martinkirkko fuskaa ja on valmiiksi korkean mäen päällä. Itse kellotorni ei ole kuin 64 metriä korkea.
Martinkirkko valmistui 1933 ja sekin joutui olemaan ensimmäiset vuosikymmenet säästösyistä ilman kelloja. Sellaiset lahjoitettiin kirkkoon 1952.
Sitä ennen se oli mainio näkötorni, sillä Martinkirkosta avautuu mahtavat näkymät niin merelle, joelle kuin Tuomiokirkon suuntaankin. Edelleen toki näkymät ovat pysyneet, mutta kellot vievät tasanteesta lähes kaiken tilan, joten siellä joutuu kumartelemaan ja kulkemaan kellojen alta päästäkseen viereiselle ikkuna-aukolle. Kellot saatiin paikalleen vuonna 1954.
Sen sijaan tornin aikaa näyttävä kello liittyy olympialaisiin, kertoo vahtimestari Mia Koskinen: piti laittaa paikat kuntoon kun oli niin fiinit kilpailut tulossa.
– Nykyäänhän sillä ei enää ole sen kummempaa merkitystä, mutta silloin se oli iso juttu.
Paikallishistorian havinaa on siinä, että kellon asensi Vihannon sähkö, ja kuten Turun Sanomat asiasta totesi: Ympäristön asukkaat saivat ”luotettavan ajannäyttäjän”.
Martinkirkon torni poikkeaa useimmista muista kirkontorneista siinä, että ylös menevät tukevat, leveät ja turvalliset sinkityt metalliportaat. Ne sopivatkin kirkon funkistyyliin oikein hyvin. Tila on myös hyvin selkeä ja ”kellotornimainen” sikäli, että vielä tälle vuosituhannelle tultaessa siellä oli köydet, joista suntio saattoi soittaa kelloja. Nykyään ne toimivat sähköllä.
Myös yleisö pääsee välillä tutustumaan paikkaan.
– Viimeksi kierroksia järjestettiin 2019, mutta korona sitten tuli väliin. Monta sinne ei toki kerralla mahdu, kuusi sekä opas, Koskinen kertoo.
Eikös sinne kannattaisi rakentaa vaikka näköalakahvila? – Olisihan se hauskaa! Mutta toisaalta sitten siitä tulisi turistikohde, eikä se ole kellotornin tarkoitus.
Tuomiokirkko
Komeimmat näkymät Turun kirkoista on Tuomiokirkosta. Se johtuu ensinnäkin siitä, että Tuomiokirkko on niin keskeisellä paikalla, että sieltä näkee kaiken kiinnostavan kaupungissa, minkä lisäksi heti kirkon juurella on koko Turun historia. Myös se vaikuttaa, että tapulin huipulla ei ole ikkunoita lainkaan, vaan ainoastaan rautainen aita estämässä putoamista.
Siellä todella tuntee olevansa taivaan reunalla, poikkeuksellisessa paikassa.
Tuomiokirkossakin itse matka ylös on yhtä suuri elämys kuin näköala ylhäällä. Nähdä, kuinka osa tiilistä on muuttunut lasiksi Turun palon kuumuudessa. Nähdä puupalkkeja, jotka ovat niin paksuja, ettei moisia nykymetsistä saisi. Kellot ovat tietenkin mahtavat – nekin melko uusia koska vanhat tuhoutuivat palossa.
Tuomiokirkosta löytyy myös keskiaikaiset ahtaat kiviset kierreportaat, jotka ovat tuttuja Euroopan vanhojen kaupunkien linnoista, puolustustorneista ja kirkoista. Tosin ylös saakka ne eivät mene, mutta kellojen korkeudelle pääsee niitä pitkin. Siitä eteenpäin jatketaan puuportaita, jotka ovat viimeisen remontin jäljiltä 1970-luvulta, eli kohtuullisen helposti kuljettavat.
Tuomiokirkon torni oli 1600-luvulle saakka matala ja luonnonkivistä rakennettu. Kellotapuli oli erillinen ja sijaitsi kirkkotarhassa.
1630-luvun alussa torniin rakennettiin hirsistä uusi huippu ja sinne nostettiin myös kellot. Vuosisatojen mittaan tornia korjailtiin ja uudelleen rakennettiin, kunnes vihdoin 1759 se oli kutakuinkin nykyisen korkuinen, joskin kupolikattoinen, kuten kuuluisasta Engelin maalauksesta voi nähdä. Kun tornin huippu sitten rämähti vuoden 1827 palossa maahan, uuden, nykyisen, suunnitteli Engel ja se valmistui 1834.
Tuomiokirkossakin ajatus siitä, että turistit voisivat päästä ylös, on hankala. Ylös mennään enemmän ja vähemmän siksakkia ja ylitetään mennessä kirkon kattoholvaukset sekä puikitaan kellojen välistä. Toisinaan sinne on kuitenkin joitain ryhmiä otettu, mutta ne ovat poikkeustapauksia. Itse torni on 86 metriä korkea, merenpinnasta noin sata metriä. Korkeampia rakennuksia löytyy Turusta Pääskyvuoren linkkitorni, joka on 122 metrin korkeudessa, sekä Pernon telakan nosturi, joka on 105 metriä.
