Ei sillä, että minä tai kukaan muukaan olisi niihin alun alkaenkaan uskonut. Jokainen sykli mahdollistaa kuitenkin uudet lupaukset ja toiveet paremmasta ajasta. Kiitos Jumalalle kalenterivuodesta! Uusi mahdollisuus, epäonnistumisen ilo ja armo ovat läsnä tänäkin vuonna.
Ihminen janoaa kokemusta merkityksellisyydestä. Joskus nykypuhe elämän tai työn merkityksellisyydestä kuulostaa turhankin trendikkäältä, jopa raskaalta. Tarvitseeko kaiken nyt olla niin merkityksellistä, eivätkö arki ja ”tavanomaisuus” enää riitä? Toisaalta ihmisen tarve kokea merkitystä on kenties muodossa tai toisessa istutettu perimäämme. Sitä voi väheksyä, sitä voi kutsua etuoikeudeksi, sen voi siirtää syrjään, mutta kaipuu sen kokemiseen on vähintäänkin alitajuista.
Sanotaan, että merkityksellisyyden yksi peruskivistä on onnistumisen kokemus. Pärjääminen ruokkii itsetuntoa. Kyvykkyyden lisäksi yhtä tärkeää on yhteisöllisyys. On suuri Jumalan lahja, jos saa olla sellaisten ihmisten ympäröimä, joiden seurassa epäonnistuminen on luvallista ja jossa yhteisöön kuuluminen, saati siihen pääseminen eivät edellytä meriittejä ja titteleitä. Sellaisessa joukossa nolostuminen – jopa häpeä – voivat muuttua yksilön voimavaraksi.
Ensi pyhänä kuulemme kirkossa, kuinka Jeesus tyynnyttää myrskyn herättyään opetuslastensa panikoimiseen. Kuinka tylsiä evankeliumit olisivatkaan, jos opetuslapset olisivat olleet mallioppilaita. Olisimmeko koskaan kuulleet Jeesuksen sanoja ”miksi te noin pelkäätte” saati päässeet ihmettelemään hänen tekojaan. Yllätyn aina siitä, kuinka paljon mielihyvää saankaan Raamatun kertomusten henkilöistä, joiden töppäilyjä kuvataan turhankin yksityiskohtaisesti. Se on vain elämää. Joku jossain laulaakin kauniisti: ”virheen mahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo”.
Paavo Huotari
Maarian seurakunnan pappi