Kristikunta viettää merkkivuotta, kun Nikean uskontunnustus on tullut tänä vuonna kypsään 1 700 vuoden ikään.
Myöhemmin toukokuussa Åbo Akademissa järjestettävän Nikea 1 700 vuotta -juhlaseminaarin suunnitteluryhmässä istuva Åbo Akademin systemaattisen teologian professori, entinen Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström toteaa Nikean uskontunnustuksen laaditun aikana, jolloin kristillinen kirkko oli vielä yksi ja yhtenäinen.
Nikean uskontunnustus sai hahmonsa Rooman keisarin Konstantinus I:n (272–337), tai Konstantinus Suuren, vuonna 325 koolle kutsumassa Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa. Nikea, nykyinen Iznikin kaupunki Turkissa, oli siihen aikaan kaupunki Bityniassa Vähässä-Aasiassa.
Vikströmin mukaan uskontunnustuksista on oleellista ymmärtää, että ne ovat aina syntyneet tietyssä ajassa vastauksena kirkon sisäiseen kriisiin. Niin myös Nikean uskontunnustus.
Nikean kirkolliskokousta edeltäneinä vuosina kristillistä kirkkoa kuohutti sen ensimmäinen suuri oppiriita, jonka alullepanija oli Aleksandrian presbyteeri, teologi Arius (Areios, 256–336) aivoituksineen.
Hänen mukaansa areiolaisuudeksi nimetty suuntaus halusi yhteensovittaa kristittyjen jumalkäsityksen kreikkalaisen filosofian jumalkäsitykseen. Platonilaisessa teologiassa jumalkäsitys oli yksi ja yhtenäinen, minkä pohjalta Arius argumentoi kolmiyhteistä jumalkäsitystä vastaan, että Poika, Kristus, ei voinut olla samaa olemusta kuin Jumala. Kristus oli siis luotu, ei syntynyt.
Nikean kirkolliskokouksessa areiolaisten näkemys kuitenkin tyrmättiin.
–Kristityt halusivat kohottaa kolminaisuusoppia Isästä, Pojasta ja Pyhästä hengestä, Vikström toteaa.
–Nikean uskontunnustus vastasi kysymykseen siitä, miten Jeesus voi Jumalan poikana olla samalla sekä ihminen että Jumala. Nykyajan ihmisen on sitä vaikea ymmärtää, mutta 300-luvulla tämä kysymys oli aivan kirkon ytimessä. Siitä oli keskenään riidoissa olevilla ryhmittymillä eri näkemyksiä, Vikström valaisee.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon messussa on yleisimmin käytössä apostolinen uskontunnustus. Se on noin 200 vuotta Nikean uskontunnustusta vanhempi.
Nikean uskontunnustus ei ollut millään tavalla irtiotto apostolisesta uskontunnustuksesta. Vikströmin mukaan se päinvastoin vahvisti ja tarkensi kristinuskon opetusta pyhästä kolminaisuudesta, joka ilmaistiin jo apostolisessa uskontunnustuksessa.
Vikströmin mielestä on helppo ymmärtää, miksi luterilainen kirkko käyttää mieluummin apostolista uskontunnustusta. Se on seurakuntalaisten kannalta käyttäjäystävällisempi.
–Pedagogisesti apostolinen uskontunnustus on helpompi ymmärtää, koska Nikean uskontunnustukseen otettiin mukaan käsitteitä kreikkalaisesta filosofiasta. Nikean uskontunnustuksessa todetaan, että Jeesus on samaa olemusta kuin Jumala. Hän on syntynyt, ei luotu.
Apostolinen uskontunnustus on myös lyhyempi kuin Nikean uskontunnustus, mistä Vikström on kiitollinen.
–Aikanaan rippikoulussa oli riittävän iso haaste saada nuoret oppimaan apostolinen uskontunnustus. En itsekään osaa Nikean uskontunnustusta ulkoa, Vikström naurahtaa.
Vikström toteaa, että nykyihmistä 300-luvun ongelmiin vastaava Nikean uskontunnustus ei juuri puhuttele. Häntä kiehtoo ajatus siitä, millainen olisi tässä ajassa oleva uskontunnustus.
–2020-luvun uskontunnustus vastaisi varmastikin ihmisten kysymyksiin tässä päivässä. Moni kamppailee nykyään sen tyyppisten kysymysten kanssa kuten, kelpaanko minä sellaisena kuin olen. Esimerkiksi rippikoulu on säilyttänyt asemansa ja on nuorille edelleen rakas, koska siellä paneudutaan juuri tämänkaltaisiin kysymyksiin, Vikström toteaa.
Nikea 1 700 vuotta -juhlaseminaari järjestetään Turussa Åbo Akademin Arken-auditoriossa 9.5. osana Jaetut eväät -jumalanpalveluspäiviä. Juhlaseminaarissa Nikean uskontunnustuksen historiallisesta ja teologisesta merkityksestä kirkon kehitykselle ovat puhumassa alan parhaat asiantuntijat Suomessa. Seminaariin ovat kaikki tervetulleita.