Tosin oikeasti Turun piispana tuolloin oli Bero, eli Björn II Balk, joka oli kotoisin Vehmaalta ja käynyt opiskelemassa Pariisin yliopistossa. Mutta hänen kollegansa, edellä mainittu Reijo Virtanen, on ikään kuin viransijainen. Hänen piispuutensa rajoittuu Keskiajan Turku -tapahtuman markkinanäytelmään.
Bero ehti olla Turun piispana 27 vuotta, mutta Virtanen hönkii ihan kintereillä: hän on toimittanut piispan virkaa noin neljännesvuosisadan. Virtanen nimittäin tuli mukaan näyttelijäksi vuonna 1999 ja on aivan paria alkuvuotta lukuun ottamatta aina ollut piispa.
– Siinä kävi ihan niin, että kun kävin markkinoilla – jotka alkoivat 1996 – näin silloisen esityksen ja ajattelin, että minäkin voisin olla tuolla, Virtanen kertoo.
Markkinanäytelmän treenit alkavat jo huhtikuussa, ja jatkuvat kiihtyvään tahtiin aina h-hetkeen eli kesäkuun loppuun saakka. Itse tapahtumakin kestää neljä päivää, joten sen voisi kuvitella olevan 90-vuotiaalle melkoinen ponnistus.
Ei kuulemma ole.
– Apuvälineitä kyllä tarvitsen, kävelykepin, mutta muutenhan se nyt on lähinnä sellaista rauhallista käveleskelyä. Kyllä se vielä menee. Ajattelin, että kun olen näin kauan tässä ollut, niin olen sitten hamaan loppuun saakka!
Virtasesta onkin tullut vähän niin kuin markkinoiden tavaramerkki, hahmo jonka kaikki tunnistavat. Hänessä myös on jonkinlaista sisäänrakennettua piispuutta niin, että sillä sekunnilla kun Virtanen ilmestyy Suurtorille, alkavat kamerat naksua, etenkin turistit ovat innoissaan mahtavasta piispasta.
Esitettävien piispojen nimet tietenkin vaihtuvat aina sen mukaan, mitä vuotta leikitään, mutta perusjuttu hommassa pysyy. Piispa on se, joka katsoo, että Turun rahvas ja muutkin pysyvät herran kurissa ja nuhteessa.
Piispa on myös sen verran korkea-arvoinen herra, että hänellä on aina mukana huoveja turvamiehinä. Ja on syytä ollakin.
– Kerran piispan hiippani yritettiin varastaa – siis joku yleisöstä – mutta onneksi huovit olivat valppaana, eikä se onnistunut. Muuten piispana oleminen on aika tasaista puuhaa. Yhtenä vuonna tosin kujeilin sillä lailla, että kun huovien pitäisi huolehtia minusta, mutta he olivat kovasti keskittyneet omiin juttuihinsa, niin lähdin omille teilleni. Pitkään siinä katselin, että missä vaiheessa he huomaavat, että olen kadonnut.
Virtanen on harrastelijanäyttelijä, mutta hänellä on tavallaan teatteritaustaa varsin pitkältä ajalta. Hänen äitinsä oli mukana Turun työväenteatterin hommissa ja lapsena 1940-luvulla Virtanen yritti olla siellä lapsiteatterissa mukana itsekin.
– Valitettavasti siinä kävi niin, että kun esityksen piti olla tapaninpäivänä 1945, niin nykyisellä Ursininkadulla sijainnut teatteri paloi ja koko homma peruttiin. Sinänsä se tulipalo oli onnekas, sillä sen peruina syntyi lopulta Turun kaupunginteatteri.
Työuransa Virtanen teki Tullissa, mutta sen jälkeen, vuosituhannen loppupuolella, teatterikärpänen iski jälleen. Silloin Virtanen oli mukana monissa ajan teatterijutuissa, joita esitettiin muutaman kerran kesällä, kuten vaikkapa Harri Raittiin kirjoittamat Jokamies sekä Mies ja tuli (Jokamiehessä toisena kirjoittajana oli Jarkko Laine). Myös Mikael-teatterin pääsiäisnäytelmissä sekä teatteri Akselin produktioissa Virtanen on ollut vakiokasvo.
Pääsiäisenä hän on saanut olla niin ylipappi Kaifas kuin Pontius Pilatus, mutta modernimmissa näytelmissä hän usein esittää ehkä vähemmän yllättävästi vanhaa miestä.
Mutta palataan vielä keskiaikamarkkinoille. Se on siitä kiva tapahtuma, että myös markkinavieraat lähtevät kiltisti mukaan leikkiin. Herra piispaa kyllä lähestytään ja hänen kanssaan keskustellaan ja neuvojakin kysytään, mutta ei nykyaikaan liittyviä, vaan leikin hengen mukaisesti keskiaikaisia.
– Esimerkiksi polttariporukat usein pyytävät, että piispa siunaa heidät ja sen olen sitten tehnyt. Toisinaan joku tulee kysymään hankalia asioita sen ajan katolilaisesta kirkosta, enkä minä sellaisia tiedä. Silloin olen sopinut huovien kanssa, että kun teen tietyn merkin, he tulevat luokseni ja sanovat, että herra piispaa tarvitaan nyt kiireesti tuolla muualla. Pääsen pälkähästä, Virtanen nauraa.