Nainen metsässä leikkimässä kahden lapsen kanssa. Männyn kylkeen on tehty lumesta sydän.

Kun elämässä kaikki on sikinsokin, kaarinalainen Anne Seppälä suuntaa luontoon rauhoittumaan. – Olen opettanut myös hoito- ja lapsenlapsille, että luonnossa voi kuunnella tuulen suhinaa tai koivun rungosta, kuinka mahla virtaa. Tällä kertaa metsässä ovat Annen mukana lapsenlapset Rafael ja Lilian.

Annelassa hoidetaan koko perhettä

Yleinen | 23.04.2024 | Lilja 4/2024

Teksti: Ellinoora Sandell | Kuva: Timo Jakonen

30 vuotta perhepäivähoitajana työskennellyt Anne Seppälä on unelma-ammatissaan.

Anne Seppälä on kirjaimellisesti kasvanut ammattiinsa. Hänen äitinsä aloitti perhepäivähoitajana, kun Seppälä oli 10-vuotias. Seppälä selätti lukihäiriön lukemalla hoitolapsille ääneen, teininä hän auttoi välillä lasten kanssa. Myös Seppälän täti ja enon vaimo ovat työskennelleet samalla alalla.

Vuonna 1986, kun omat kaksospojat olivat yksivuotiaita, Seppälä aloitti itse perhepäivähoitajana.

– Vaikka olin uusi alalla ja nuori parikymppinen, en kipuillut työn kanssa. Tiesin, mitä pitää tehdä, koska olin nähnyt perhepäivähoitajan arkea jo pitkään, Anne Seppälä muistelee.

Seppälä ja hänen äitinsä työskentelivät kumpikin Kaarinan kaupungilla, joten he olivat usein työpari. Välillä tuli törmäyksiä, mutta Seppälä arvostaa suuresti vanhempansa ammattitaitoa lasten kanssa.

– Äiti on saanut presidentin äitienpäivämitalin! Niin mahtava kunnianosoitus, huokaisee Seppälä.

Yli 30 vuoden uran ja kymmenien hoitolasten jälkeen Anne Seppälä kokee edelleen olevansa juuri oikeassa paikassa. Hän pitää työstään suunnattomasti.

Vuosikymmenten aikana perhepäivähoito ja siihen liittyvät asenteet ovat muuttuneet. Kun Seppälä aloitti Kaarinan kaupungilla, perhepäivähoitajia oli toistasataa – nyt heitä on noin 30.

– Vielä 1970-luvulla moni ei pitänyt sitä ammattina. Nykyään varhaiskasvatuslaki velvoittaa meitä samalla tavalla kuin päiväkotejakin. Perhepäivähoitajana vain teen kaiken yksin, vaikka saankin esihenkilöltä apua.

Seppälä pitää työn itsenäisyydestä. Vaikka työtä on vaikeaa rajata ja välillä illat ja viikonloput kuluvat suunnitellessa ja kirjatessa, Seppälä näkee sen enemmän elämäntapana.

– Jos vain jotenkin pystyn auttamaan perheitä arjessa, työ on kaiken sen arvoista.

Monet ovatkin kiitelleet, kuinka Anne Seppälä välittää hoitolapsen koko perheestä.

Seppälälle on tärkeää tehdä yhteistyötä lasten vanhempien kanssa.

Hän kertoo riipaisevia kokemuksia, kuinka eräs hoitolapsi sairastui reumaan ja toiselta löytyi aivokasvain. Näissä tilanteissa hoitosuunnitelmaa muutettiin väliaikaisesti ja Seppälä hoiti lapsia perheiden kodeissa.

Lapsia voi olla perhepäivähoidon ryhmässä yhtä aikaa enintään neljä.

Tällä hetkellä Seppälän ryhmässä ovat yksi-, kaksi-, kolme- ja nelivuotias. Ensimmäinen saapuu aamuseitsemän jälkeen, viimeiset haetaan klo 17.

Seppälä järjestää lapsille paljon erilaista aktiviteettia ja retkiä. Kulttuuriviikolla he kävivät konsertissa, kirjastossa ja taidenäyttelyissä (joita varten opeteltiin “museokädet” eli kädet pysyvät visusti selän takana).

Nuorimmat tulevat alle vuoden ikäisinä, ja monet ovat “Annelassa” esikouluun siirtymiseen asti.

– Se on hyvin pitkä kaari nähdä perhettä ja sen dynamiikkaa. Opimme myös lasten kanssa hyvään yhteistyöhön: ei tarvitse kuin vilkaista, niin lapset tietävät, että nyt pitää ryhdistäytyä, Anne Seppälä naurahtaa.

Vaikka lapsen hoitosuhde päättyy, monien perheiden kanssa läheiset välit säilyvät.

Seppälä on kutsuttu rippijuhliin ja valmistujaisiin. Kun vuosituhannen alussa hänen hoitolapsinaan olleet nuoret muuttivat omiin asuntoihin, Seppälä vei heille kattiloita ja kippoja.

– Kerran ruokakaupassa yli parikymppinen mies huusi yhtäkkiä nimeäni. En tunnistanut häntä, koska olin tavannut pojan viimeksi alle kouluikäisenä. Jäimme juttelemaan, ja hän kertoi ihanista perhepäivähoitomuistoistaan. Hän myös muisti, miltä tuoksuin!

Vuosina 2008–2016 Anne Seppälä työskenteli Kaarinan SOS-Lapsikylässä.

Työssä oli paljon samaa, mitä perhepäivähoitajana, mutta se oli vastuullisempaa. Samalla Seppälä sai ensimmäistä kertaa erotettua kodin ja työpaikan.

Sijaisvanhempana hän asui huostaanotettujen lasten kanssa vähintään kymmenen päivän jaksoja. Työssään hän kohtasi hyvin erilaisia perheitä.

– Kasvoin ammatillisesti. On tärkeää kohdata ihminen lapsen vanhempana, ei vankina tai vaikka huumeidenkäyttäjänä, toteaa Seppälä.

Anne Seppälä toimi miehensä kanssa myös kuusi vuotta tukiperheenä.

– Kun lapselle antaa tietynlaisen kasvupohjan, on hienoa nähdä, mihin kaikkeen hänellä on mahdollisuus.

Haluatko lukea Liljaa ensimmäisten joukossa?

Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa, 11 kertaa vuodessa samaan aikaan painetun lehden kanssa. Uutiskirjeen mukana saat Liljan artikkelit ja uutiset suoraan sähköpostiisi.