Samuel Beckettin näytelmässä ”Huomenna hän tulee” Vladimir ja Estragon odottavat tien varressa näytelmän ajan salaperäistä Godot-nimistä henkilöä, joka ei koskaan saavu. Mitä itse odotan silloin kun odotan? Täyttyykö odotus?
Adventti on Kuninkaan odotuksen aikaa. Ensimmäiset kristityt odottivat Jeesuksen paluuta oman sukupolvensa aikana. ”Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: ”Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti, kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle.” (1. Tess.4:15) Vaan ei tullut. Sukupolvet heidän jälkeenkin ovat pettyneet samalla tavoin. Myönnän, etten itse juuri ajattele koko asiaa. Huomennako hän tulee – vai onko sillä niin väliä? Tulee, kun on tullakseen.
Yhdelle kirkko on siksi, että täällä kuollaan, toiselle koska täällä eletään. Niin tai näin, kumpaakin tapahtuu. Taivaskaipuulla on aikansa mutta onko katseeni suunnan oltava aina ”aavan meren tuolla puolen”. Riittääkö tämä hetki, odotuksen ja muiston leikkauspiste. Siinä Jumalan valtakunta aina on, siihen se meissä juurtuu.
”Kun mitään ei tapahdu, aina tapahtuu jotain”, totesi säveltäjä John Gage teoksessaan 4´33”. Kyseisessä teoksessa soittaja istuu 4´33” soittamatta mitään. Kun odottamaamme ei tapahdu, kiinnitämme huomiomme siihen, mitä emme muuten tulisi huomanneeksi, totesi säveltäjä kysyttäessä teoksen ideaa. Mitä huomaamme, mitä jää huomaamatta?
Taivasten valtakunnassa on kyse enemmästä kuin vain ikuisuuden odotuksesta. Taivasten valtakunnassa ollaan Herran asialla ja toisia ihmisiä varten nyt. Mieli odottaa usein enemmän. Tyydytyksen sijaan voimme kuitenkin löytää tyytymyksen: riittää, että meillä on tämä mitä nyt on. Ja taivas sen keskellä.
Veljeni Kristus! Etelästä pohjoiseen, idästä länteen, maasta taivaaseen olet minussa ja minä sinussa. Mitä on ollut, mitä ja tulee, jätän sinulle. Aamen.