Pitkän ja pimeän talven jälkeen ilmat lämpenevät. Huhtikuisten arkipäivien valoisat ja lämpimät illat tuovat mieleeni lapsuuden muistot keväisestä katupölystä ja liian pitkään vähissä vaatteissa ulkona leikkimisestä.
Pohjanmaalla varttuneena varsinainen pääsiäisen juhlapäivä oli minulle hiljainen lauantai. Silloin ”trulliteltiin” eli kierrettiin noidiksi pukeutuneena ovelta ovelle sekä illalla kokoonnuttiin pellon reunalle kokkoa polttamaan. Olen iloinen siitä, että sain varttua juuri Pohjanmaalla, jossa pääsiäisen viettoon liittyvät vahvat traditiot ja sitä myötä lämpimät muistot.
Myöhemmin Pohjanmaalta pois muutettuani pääsiäiseen liittyivät uudet perinteet. Nuoruuteni seurakunnassa pääsiäisenä vietettiin legendaarista nuorten pääsiäisleiriä. Leiri huipentui pääsiäisyön messuretkeen.
Käytännöllisempää perinnettä edustivat appivanhemmillani vietetyt pääsiäisen polttopuutalkoot. Ikimuistoisimpana vuoden 2010 talkoot, joiden seurauksena vasemman nimettömäni pää murskaantui useampaan palaan. Nykyisin nämäkin talkoot ovat muisto vain, kun appivanhempien lämmitysjärjestelmä päivitettiin maalämpöön pari vuotta sitten.
On harmi, että kaikille tämän päivän lapsille pääsiäiseen ei liity yhtä vahvoja traditioita ja muistoja. Pääsiäinen on kristinuskon tärkein juhla. Ilman ylösnousemusta ei olisi iankaikkista elämää. Ilman ristiinnaulitsemista ei olisi syntien sovitusta. Ilman kiirastorstaita ei olisi ehtoollisen lahjaa.
Tulevaan pääsiäiseen liittyy poikkeuksellista arvoa. Voimme kokoontua kiirastorstain ehtoollispöytään ensimmäistä kertaa tällä vuosikymmenellä. Vihdoin pääsiäissunnuntaina voimme taas lähteä kirkkoon. Kahden peräkkäisten suljettujen ovien pääsiäisten jälkeen voimme olla kiitollisia siitä, että tänä vuonna meillä on jälleen mahdollisuus kokoontua yhteen juhlistamaan sitä, että kuolema on voitettu ja tie ikuiseen elämään on ristin kautta avattu.