Ei kannata jäädä yksin, vaan osallistua messuihin ja rukoushetkiin. Abraham Lincolnin sana Yhdysvaltain sisällissodan ajalta sopii tähänkin. ”This too shall pass”. Tämäkin menee ohi.
Sitten arkisempaan aiheeseen. Muutama vuosi sitten saatoin luottamushenkilöiden kanssa vaikuttaa siihen, että seurakuntiin saatiin viestijöitä. Nyt seurakuntayhtymä uudistaa säännöstöään. Yhteisen kirkkoneuvoston kokouksista vähennetään esittelijöitä. Muun muassa auttamistyön ja lasten ja nuorten hyväksi tehtävän työn asiantuntijat eivät enää osallistu kokouksiin.
Sivuraiteelle sysätään myös viestintä. Jos esitys kirkkovaltuustossa huhtikuussa hyväksytään, en viestintäpäällikkönä jatkossa osallistu virkavastuulla kirkkoneuvoston tai -valtuuston kokouksiin enkä uuteen operatiiviseen johtoryhmään. Saan etukäteen kokousten esityslistat, mutta kokousten kulkua tai toiminnan suunnittelua en voi enää seurata, vaan olen toisen käden tietojen varassa. Sanomattakin on selvää, että kaikissa Suomen muissa seurakuntayhtymissä on toisin.
Vähintään 1980-luvulta viestinnästä vastaava on istunut luottamuselintemme kokouksissa. Verovaroin toimivana julkisyhteisönä meitä sitoo julkisuuslaki. Päätöksenteon ja viestinnän tulee olla avointa ja läpinäkyvää. Hyvällä viestinnällä taataan seurakuntalaisten mahdollisuus kansalaiskeskusteluun suunnitteilla olevista hankkeista ja uusista avauksista. Sitä on kristillisiin arvoihin perustuva demokratia. Turun ja Kaarinan seurakuntien jäsenet ovat sen ansainneet, nyt seurakuntavaalivuonna ja vastedeskin.