Kukapa meistä ei laittaisi illalla ovea lukkoon. Monen iltarutiineihin kuuluu käydä tarkistamassa, että ovet ovat lukossa ennen nukkumaan menoa. Naapurini kertoi iltaisin tarkistavansa, että kaikki huoneiston avaimet ovat eteisen puhelinpöydällä, sillä niin usein on avain unohtunut oven ulkopuolelle roikkumaan.
Myös opetuslapset olivat lukinneet ovet. He pelkäsivät joutuvansa ongelmiin Jeesuksen ruumiin yllättäen kadottua haudasta pääsiäisaamuna. Kokoontumiset järjestettiin lukittujen ovien takana ainakin viikon ajan.
Mutta eihän lukittujen ovien taakse voi ikuisesti jäädä. Mistä rohkeus avata ovet uudelleen ja suuntautua kohti maailmaa?
Opetuslapsia rohkaisi Jeesus. Jeesus ilmestyi heille lukittujen ovien läpi. Hän mursi ylösnousemuksella kuoleman vallan, eivätkä häntä pidätelleet mitkään muutkaan maailman lukot.
Elämäämme rajoittavat monet elämän realiteetit: rahapula, ajanpuute tai fyysiset esteet. Elämäämme rajoittavat myös pelot, itse kuvitellut raja-aidat ja mielikuvituksen puute. Viime vuosina poikkeuslaki, aluehallintovirasto tai kunnan, työpaikan tai perhepiirin epävirallinen valmiusryhmä on asettanut rajoja, joihin emme kuvitelleet törmäävämme.
Jeesus rohkaisee tulemalla luoksemme ja hänen viestinsä on edelleen sama: ”Rauha teille” (Joh. 20). Ei ole syytä paniikkiin, hätäratkaisuihin tai epätoivoon. Ota rauhallisesti vaan!
Todellisten ja kuviteltujen lukkojen takana odottavat opetuslapset rohkaistuivat ja lopulta lähtivät Jerusalemista takaisin kotiseudulleen. Siellä elämä tuntui lipuvan tavallisiin uomiinsa. Miehet ryhtyivät taas työhönsä. He olivat kalastajia. Arkisen elämän, tämän ”uuden normaalin”, keskellä Jeesus ilmestyi taas oppilailleen. Jeesus siunasi runsain lahjoin ja kutsui oppilaat aterialle kanssaan.
”Tulkaa syömään”, sanoi Jeesus (Joh. 21)
”Mielelläni”, sanon minä ja rohkaistun omien lukkojeni takaa taas ehtoollispöytään.
Saara Palmunen
Martinseurakunnan pappi